Autekin TEK-sivut
Tervehdys TEKistä!
Olen Eero Airasvirta ja toimin Autekin TEK-kiltayhdyshenkilönä. Pyrin edistämään killan jäsenten TEK-tietoutta ja olemaan ensimmäinen linkki kun tulee ajankohtaiseksi selvitellä ammattiyhdistysasioita.
Näille sivuille olen yrittänyt koostaa kattavan esittelyn TEKistä ja sen toiminnasta, IAET-työttömyyskassasta ja jäseneduista. Jos kuitenkaan kaipaamasi tieto ei löydy täältä, niin ota yhteyttä!
|
TEK kiltayhdyshenkilö
Eero Airasvirta
040 7689975
eero.airasvirta ät tut.fi
|
TEK tietoutta
Tekniikan Akateemisten Liitto TEK
* diplomi-insinöörien ja vastaavan yliopistokoulutuksen saaneiden etu- ja palvelujärjestö
* edistää tekniikkaa ihmisen, elinympäristön ja yhteiskunnan parhaaksi
* yksi AKAVAn suurimmista jäsenjärjestöistä
TEK on noin 72 000 jäsenellään (joista n. 25 000 opiskelijajäseniä) maamme suurin diplomi-insinöörien ja arkkitehtien järjestö. Liiton piiriin kuuluu lisäksi merkittävä määrä fyysikkoja, matemaatikkoja ja muita yliopistotutkinnon suorittaneita.
TEKin tavoitteina on ammattikunnan kansainvälisesti kilpailukykyinen perus-, jatko- ja täydennyskoulutus sekä kansainvälisesti kilpailukykyinen t&k-panostus ja innovaatioympäristö. Näiden avulla saavutetaan hyvä työllisyys.
Opiskelijajäsenyys
TEKin opiskelijajäsenyys on maksuton, joten palvelut kannattaa käyttää hyväksi ja pyrkiä tutustumaan liiton toimintaan opiskeluaikana. Liittyminen on sangen helppoa; lähetät hyväksymiskirjeen mukana tulleen lomakkeen postissa, täytät tutorin antaman liittymiskupongin tai liityt ajan hengen mukaisesti netissä. Voit hyödyntää TEKin tarjoamia etuja opiskeluaikanasi eikä se maksa mitään tai velvoita liittymään myöhemmin varsinaiseksi jäseneksi. Lisäksi jäsenillä on käytössään varsin kattavat TEK:n tarjoamat palvelut liittyen työnhakuun, työelämään sekä työttömyysturvaan.
Liity jäseneksi
HUOM! Useamman liiton samanaikainen jäsenyys on mahdollista. Mikäli kuulut jo johonkin jäsenjärjestöön, on TEK:n yhtäaikainen jäsenyys täysin mahdollista. Päätöksen hetki siitä oikeasta koittaa vasta valmistumisen yhteydessä.
Jäsenedut - Miksi liittyä TEKin jäseneksi?
TEK on jäsenensä tukena opintojen alusta läpi ammattiuran. TEK tarjoaa jäsenilleen ammattijärjestökentän parhaat ammattiuraa tukevat palvelut:
* ilmaisia ammattilehtiä (Tekniikka & talous, TEK-lehti) ja oppaita (Teekkarin työkirja)
* työsuhde- ja palkkaneuvontaa
* rekrytointi-, ura- ja kansainvälistymispalveluja
* vakuutusturvaa työttömyyden ja työsuhteeseen liittyvien riskien varalta
* lukuisia alennuksia mm. vakuutuksista, autoilusta ja matkustamisesta
Lehtitilaukset
Jäsenalennukset
TEK UKK
Kysymys:
Voiko olla useammassa liitossa samanaikaisesti jäsenenä?
Vastaus:
Kyllä voi. Joillakin liitoilla, kuten RIL on olemassa TEK:n kanssa jopa yhteisjäsenyysmahdollisuus. Voi myös olla toisessa liitossa esim. valmiina insinöörinä maksavana vuosijäsenenä ja TEKissä opiskelijajäsenenä. Työttömyyskassassa ei kuitenkaan voi olla jäsenenä kuin yhdessä kerrallaan.
K:
Voiko toisen korkeakoulututkinnon suorittaja olla jäsenenä TEK:issa (esim. työelämässä olelva FM tai insinööri)
V:
Kyllä voi. Katso edellinen kysymys.
K:
Voiko vaihtaa jostain toisesta liitosta TEK:n menettämättä kerääntyneitä etuuksia esim. työttömyyskassan suhteen?
V:
Voi vaihtaa. Työttömyyskassaa voi vaihtaa niin, että jo kertyneet etuudet säilyvät. Kassan vaihtamiseen on kuiten olemassa tarkat toimet ja ohjeet, joten, jos tällainen tapaus tulee eteen kannattaa neuvoa ottamaan yhteyttä alueasiamieheen.
K:
Onko koululla jatko-opiskelijoille olevaa TEK:n edunvalvontaa?
V:
Kyllä on. Yhteyttä voi ottaa teekkariyhdysmieheen. Valmistuneet DI:t ”joutuvat” kuitenkin maksamaan normaalin vuosijäsenen jäsenmaksun, vaikka olisivatkin jatko-opiskelijoita. Tällöin heillä on kuiten käytössään vuosijäsenille enemmän tarkoitetut palvelut. Esim. urapalvelut.
K:
Miten lehtitilaukset voi peruuttaa?
V:
Ottamalla yhteyttä jäsenrekisteriin. jasenrekisteri ät tek.fi (09) 2291 2291
K:
Onko TEK oikea liitto myös tutkijan ammatissa toimiville?
V:
Kyllä on. TEK tarjoaa myös tutkijatehtävissä toimiville samat palvelut kuin perinteisen teollisuuden parissa toimiville DI:lle
IAET-työttömyyskassa
Insinöörien, arkkitehtien ja ekonomien työttömyyskassa turvaa selustasi hankalassa työmarkkinatilanteessa; heti valmistumisen jälkeen, suhdannevaihtelujen jälkimainingeissa, syitähän on monia. Mutta ratkaisuja on yksi ylitse muiden; IAET-kassa. Jäsenyys maksaa 78 € vuodessa ja se on verovähennyskelpoinen.
Kassaan kannattaa liittyä ajoissa, jotta täytät työssäoloehdon; opiskelijoilla yhteensä vähintään 34 viikkoa (=noin 8 kk), 18h/viikko, joka voi olla jaksotettuna siis useammalle vuodelle. Liittymiseen tarvitset voimassaolevan työsopimuksen.
IAET-kassa
HUOM! Useamman työttömyyskassan jäsenyys ei ole mahdollista. Mikäli olet jo jonkun kassan jäsen ja haluat siirtyä IAET:n jäseneksi, niin kassan siirto käy helpommin kuin kätevästi. Ota vain yhteyttä omaan KYHiisi!
Palkkasuositukset
TEK tukee ja hoitaa jäsenten työmarkkinaedunvalvontaa yksilö- ja työpaikkatasolla sekä valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Opiskelijoita eniten koskettavat harjoittelupalkkasuositukset sekä aloituspalkkasuositus;
Harjoittelupalkkasuositukset (kesä- ja diplomityö)
Aloituspalkkasuositus
Palkkatilastoja yms.
TEKrekry
TEK on jäsentä ammattiuralla kohtaavien muuttuvien haasteiden ja työmarkkinatilanteiden asiantuntija, ennakoija, kehittäjä ja turvaaja.
TEKin nettisivustojen TEKrekryyn työnantajat ilmoittavat oman alasi työpaikoista. TEKin jäsenenä voit myös jättää CV:si tietokantaamme, josta teemme hakuja suoraan
työnantajien avoimiin paikkoihin.
TEKrekry
Apua ongelmatilanteisiin
TEKin jäsenmaksuun sisältyy vastuu- ja oikeusturvavakuutus, joka kattaa oikeudenkäyntikuluja työsuhderiidoissa, henkilö- ja esinevahinkoja sekä varallisuusvahinkoja ja TEKin lakimiehiltä voi ja pitää kysyä neuvoa työsuhdekysymyksissä.
TEKin vakuutukset
TEKin lakimiehet
TEKin ohjeet kesätyöhön
1. Se ei ole tyhmä, joka vaatii.
Kun työnantaja kysyy työhaastattelussa tai työhönottotilanteessa palkkatoiveita, kannattaa tietää, mitä pyytää. TEKin harjoittelijapalkkasuositukset vuodelle 2008 ovat:
Opintoviikot 25- 50- 75- 100- 130- 160-
|
Opintopisteet 37,5- 75- 112.5- 150- 195- 240-
|
Peruspalkka (euroa/kk) 1830 1890 1990 2120 2240 2390
|
Moni varmaan ajattelee, että ei kukaan todellisuudessa saa suositusten mukaista palkkaa, mutta oikeasti monet saavat harjoitteluistaan myös enemmän (suositukset tehdään edellisen kesän toteutuneiden palkkatilastojen perusteella). Jos et osaa vaatia, on sinulla vielä huonompi mahdollisuus kunnolliseen korvaukseen menetetystä vapaa-ajasta.
2. Työsopimuksen voi aina tarkistuttaa.
Jos sinulla on epäselvyyksiä työsopimuksesi sisällöstä voit aina lähettää sen TEKin lakimiehille tarkistettavaksi. Työsopimukseen kannattaa esimerkiksi aina kirjata, mitä työtehtäviä olet yritykseen kesäksi menossa tekemään, näin et joudu siivoojan töihin, vaikka sinulle on suullisesti luvattu työskentelyä tuotekehitystehtävissä.
3. Muista pyytää työtodistus
Työnantaja on lain mukaan velvoitettu kirjoittamaan työsuhteen päättyessä työtodistus tekemästäsi työstä. Mitä yksityiskohtaisemmin työtodistuksessa on tekemäsi tehtävät eritelty ja toteutunut työpanoksesi arvosteltu sitä parempi se on ajatellen tulevia työnhakuja.