Etusivu   Kiltainfo   Taukki   Myynti   Opinnot   Foorumi Kuvat  

Yritysyhteistyö   Palaute   Alumni   TEK   Linkit   In English   Wiki  

Uutiset

20.5.2013 - Kesätappo 12.-14.7.

Koska tänäkään kesänä emme varmasti selviä ilman rakkaiden opiskelutovereidemme laadukasta seuraa ja ikävä iskee jo heinäkuussa, järjestetään Autekin perinteinen Kesätappo 12.-14.7.2013 Vesilahden Lammasniemessä. Kohteen sijainti kartalla:
katso tästä.

Ohjelmassa on todennäköisesti muun muassa saunomista, grillausta, pelailua ja kuulumisten (ja ehkä jonkun muunkin) vaihtoa. Paikalle voi saapua perjantai-iltana noin kello 18 kieppeillä. Myös myöhemmin saa liittyä seuraan.

OPPPPM = Omat pyyhkeet, pullot, purtavat ja patjat mukaan. Näistä voi oman maun mukaan jättää pois ne, joita ei usko tarvitsevansa.

Sydämellisesti tervetuloa.


13.4.2013 - Opiskelijoiden sähköposti muuttuu, mutta miten? Vastaa kyselyyn!

Yliopisto uudistaa opiskelijoiden sähköpostia. Sähköpostin lisäksi opiskelijat saavat käyttöönsä moderneja pilvipalveluja, kuten selaimessa toimivat toimisto-ohjelmat. Tästä kehityksestä ylioppilaskunnassa ollaan tyytyväisiä, mutta mahdolliset muutokset opiskelijoiden sähköpostiosoitteen päätteeseen puhuttavat. Ylioppilaskunta haluaakin nyt kuulla jäsenistönsä mielipiteen asiasta, jotta voi välittää terveiset eteenpäin.

Mikäli koet, että sinulla on sanottavaa tulevaan sähköpostiosoitteeseesi, lue lisää ja käy vastaamassa kyselyyn osoitteessa: http://www.ttyy.fi/sahkopostikysely

Huomatkaa, että kysely on auki vain keskiviikkoon 17.4. klo 12:00 asti.


13.4.2013 - Junttarit 20.4.

”Haluaksä turpahas?” Kuuluu Eteläpohjalainen sananlasku.
Wapun junteimmissa bileissä ei kuitenkaan tänä vuonna pakoteta puukkohippasille, vaan teemana toimii rehdit kesäkisat. Tule siis kilvoittelemaan suomen junteimpiin karkeloihin yksilö- sekä joukkuelajeihin. Voittajille luvassa mainetta, kunniaa ja puoli pohjanmaata. Tarjolla on perinteen mukaisesti suomalaisia perinneruokia ja -juomia. Emäntiä pääsöö myös riiamaan paikallisen humppabändien Aarne Tähkä ja Vaakalevonkerjuun sekä Kännisläpälextemporen tahdissa.

Junttibussit starttaavat Päätalon edestä 20.4 klo 16 ja kuljettaa taiston väsyttämät juhlijat Herwantaan keskiyöhön mennessä.

Lippuja saa ostettua Autekin kiltahuoneelta SC102. Lipun hinta huokea 15€.

Vapauta siis sisäinen junttisi ja lähde kokemaan kuinka levollista on olla juntti.

"Mä kysyyn notta haluaksä turpahas???"


28.3.2013 - Kevätyleiskokous + killan Wappuinfo fukseille ti 9.4.

Arvon kiltalaiset!

Automaatiotekniikan killan kevätyleiskokous on tiistaina 9.4. klo 18 Pirkka 6:n kerhohuoneella, osoitteessa Tieteenkatu 18 A (ovipuhelimessa lukee kerhohuone). Sauna on myös mitä todennäköisimmin käytössä.

Kokouksen kutsun, esityslistan ja tasekirjan löydätte killan ilmoitustaululta sekä osoitteista http://automaatiotekniikankilta.fi/KutsuEsKevaet13.pdf sekä http://automaatiotekniikankilta.fi/Tasekirja_2012.pdf.

Fuksit, kiltakohtainen wappuinfo on ennen kokousta klo 17 alkaen. Seuratkaa tiedotusta fuksivastaavilta ja -toimareilta!

Terveisin

Olli Engbom


19.3.2013 - Light-rankka excursio 11.-12.4.

Turku on perseestä ja se on fakta, mutta pitäähän se itse todeta aina muutaman vuoden välein. Näin ollen tämän vuoden laitti kohdistuukin tuonne takaluukun paikkeille.
Reissulla ehditään käydä myös muutamissa yrityksissä, joista ensimmäisenä jo Tampereella Agco Sisu Power Oy.
Samana päivänä on tarkoitus käydä myös rakentelemassa laivoja STX Europen Turun telakalla ja Sandvik täydentää trion perjantai aamuna.

Lipunmyynti To 4.4.2013 klo 11


4.3.2013 - Automaatioteekkaripäivät 25.3.

Pitkästä aikaa automaatioteekkarit kautta Otaniemen ja Tampereen kohtaavat TTY:llä virallisen seminaarin merkeissä!

Aamulla TTY:n salissa S2 on puhujia mm. eri yrityksistä ja Suomen Automaatioseuran puolesta, klo 9.30-12 (ohjelma tarkentuu lähiaikoina). Iltapäivällä klo 12.40 lähtee TTY:n Obeliskilta bussikuljetus Ruskoon, Kalmarin aivan uuteen teknologia- ja osaamiskeskukseen. Paluukuljetus lähtee klo 15.30. Kalmarin vierailun hinta kuljetuksineen on Tamperelaisille 2 euroa, Otaniemeläisille vierailu sisältyy excuun.

Illalla räjäytetään pankki kun Bommarissa järjestetään perinteiset haalarisitsit. Sitsit alkavat klo 17 ja niiden hinta on 10 euroa (Tamperelaisille, Otaniemeläisille jälleen sisältyy excuun).

Ilmoittautuminen sitseille ja vierailulle tapahtuu killassa maanantaista 11.3. klo 13.00 alkaen, ja päättyy viimeistään 20.3.. Aamun seminaareihin ei tarvitse erikseen ilmoittautua, mutta saavuthan paikalle ajoissa! (Varmistathan etukäteen, että olet Autekin jäsen!)

Fuksit ovat myös tervetulleita osallistumaan kaikkiin osiin tapahtumaa, mutta toivomme teitä sitseille ensisijaisesti nakkiin!

Liity myös Facebookissa tapahtumaan:
https://www.facebook.com/events/562520150438995/


28.2.2013 - HimoSki

Etkö ole vielä ehtinyt korkata laskettelukautta? Vai olet kenties ehtinyt korkata jo, mutta et vaan saa tarpeeksi? Ei hätää!

Vuotuinen HimoSki-reissu tulee taas! Nyt olisi viimeistään hyvä hetki korkata vuoden laskettelut, ja vielä edullisesti! Kyseessä siis yhteinen reissu Himos-laskettelukeskukseen koko päiväksi. Jotta aika ei varmasti käy tylsäksi, on paikan päälle järjestetty myös vanha kunnon Rinnerieha, joka pitää sisällään erilaista aktiviteettia, musiikkia ja kisaa!

LIPUNMYYNTI alkaa 11.3. 11.30-12.30 Sähkötalon yläaulassa!! Tämän jälkeen paikkoja on mahdollista lunastaa myös Autekin kiltahuoneelta, SC102. VOIT OSTAA LIPUN KAVERILLESI, mutta varmista että sinulla on myös häneltä kaikki tarvittavat tiedot!

- Nimi
- Sähköposti
- Puhelinnumero
- Koulusi
- tuletko kyytiin keskustasta vai Hervannasta?
- Väline, pituus, paino, kengänkoko mikäli mahdollisia vuokrauksia.

---- Hintoja ----
- 32 euroa per henkilö (Sisältää matkat ja 6h laskulipun).
- 17 euroa vuokrasukset.
- 22 euroa vuokralumilauta/bleidit.

Himokselle lähdetään perjantaina 22.3. klo 8.30 aamusta TTY obeliskilta ja keskustan xxxxx Himokselle päin. Saapumisen jälkeen on 6 tuntia aikaa rikkoa paikkansa tai vaihtoehtoisesti laskea rinteitä. Klo 16.30 on lähtö takaisin Tampereelle päin.

Ilmoittautuneille lähetetään sähköpostia vielä ennen reissua.


14.2.2013 - Alumniseminaari

TTY Automaatioalumni ry järjestää Autekin jäsenistölle, ja miksei alumneillekin, Alumniseminaarin torstaina 21. helmikuuta.

Puhujina toimii nyttemmin jo valmistuneita tai valmistumassa olevia vanhoja Auteklaisia.
Työelämä on vienyt puhujat yllättäviinkiin virkoihin,
ja puhujien aihepiirit käsittelevätkin omien opintojen ja kurssivalintojen vaikutusta työllistymiseen, oman työuran alkuvaiheita ja opiskeluajan merkitystä yleisellä tasolla työelämään siirryttäessä.

Puhumaan saapuvat:
Arttu Takala (Leanware Oy)
Joni Ihalainen (Leanware Oy)
Jani Ala-Uotila (Konecranes Oyj)
Jouko Salonen (Chemetall AB)
Velu Varjoranta (Maximatecc Oy)

Tapahtuma alkaa 21.2. kello 16.00 TTY:llä tietotalon salissa TB219.

Tule kuuntelemaan vanhojen setien jorinaa kuinka kaikki oli ennen paremmin, ja näkemyksiä siitä, mihin asioihin kannattaa panostaa jo opiskeluvaiheessa.

Tarjolla kaffetta!


17.1.2013 - Kesätyöpaikka hakusessa?


Yhteistyökumppanimme ABB hakee kesätyöntekijöitä!

Kesällä 2013 ABB tarjoaa jälleen sadoille nuorille tilaisuuden kehittää osaamistaan globaalissa automaatio- ja sähkövoimateknologiayhtymässä.

Hakuaika ABB:n kesätyöpaikkoihin on 2.1. - 28.2.2013 osoitteessa www.abb.fi/kesatyo.


16.1.2013 - Kyykkäkarsinnat!

Taas on aika legendaariselle ja brutaalille Automaatiotekniikan ja Materiaalitekniikan väliselle kyykkäkarsinnalle! Tapahtuma järjestetään takaparkissa 29.1.2013. Palkinnot ovat tajunnanräjäyttävät ja testosteronin (tai naishormonien) löyhkä on suunnaton! Ilmottaudu heti mukaan, sillä joukkueita on rajattu määrä!

Ilmottautuminen alkaa perjantaina 18.01.2013 MIK:in kiltahuoneella (K0104A) KLO 12! Ilmottautumismaksu on 4 euroa, tasaraha on kiva. Vähintään 4hlö/joukkue

Kyykkäkisojen jälkeen seuraa tapansa mukaisesti Kyykkäsauna Mörrimöykyllä. Saunalla suoritetaan palkintojenjako, sekä juodaan paljon ja saunotaan.


6.1.2013 - Toimarivalinnat tehty!

Vuoden 2013 toimihenkilöt on valittu seuraavasti:

Fuksitoimari: Mikael Silenius
Taukin päätoimittaja: Tero Latvala
Taukin toimittaja: Jimi Manninen
Excutoimari: Pekka Hyvönen
Yritystoimari: Antero Töysä
Kiltamestari: Miska Lehtinen
Emäntä: Lisa-Marie Herlevi
KV-toimari: Daniel Peltoniemi
Alumnitoimari: Janne Soili
ATK-vastaava: Teemu Laine
TEK-kiltayhdyshenkilö: Eero Airasvirta
Historiikkitoimarit: Tero Holopainen ja Mikko Soukka

Onnea valituille!


26.11.2012 - Toimarihaku 2013

Hyvät kiltalaiset,

Vuoden 2013 hallitus valittiin yleiskokouksessa 21.11. Tänään, nyt, aukeaa toimarihaku, ja se päättyy sunnuntaina 9.12. klo 23.59. Join the force!


Ensisijaisesti haettavat pestit ovat:

- yritystoimari
- excutoimari
- fuksitoimari
- vuosijuhlatoimari ja vastaava
- kiltamestari
- emäntä
- ulkosuhdetoimari
- Taukin toimitus, sekä päätoimittaja että toimittaj(i)a
- ATK-vastaava
- KV-toimari
- alumnitoimari

Hae vähintään yhteen ja korkeintaan viiteen pestiin. Jos et löytänyt ylläolevasta listasta mieleistä pestiä, laita silti hakemusta, niin pyrimme keksimään mieleistäsi tekemistä ensi vuodelle!

Hakemuksia voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen autek-hallitus13(ät)listmail.tut.fi 9.12. klo 23.59 mennessä. Haastattelut ja valinnat suoritetaan pääsääntöisesti seuraavan (eli tentti-)viikon aikana, tai tarvittaessa aikaisemmin tai myöhemmin.

Lisätietoa mistä tahansa pestistä voi kysellä allekirjoittaneelta tai keneltä tahansa tulevan vuoden hallituksen jäseneltä. Meidän hakemus teille menee seuraavasti:

Olemme ihan kohtuullisen kivoja ihmisiä, ja tykkäämme muustakin kuin limpparista.


Onnea ja menestystä hakuun!

Teitä odottaen riveihimme,
Hallitus 2013

--
Olli Engbom
Automaatiotekniikan killan tuleva puheenjohtaja
olli.engbom(ät)tut.fi
+358408395050


21.11.2012 - Onnea uudelle hallitukselle!


Keskiviikkona 21.11.2012 valittiin Autekin syyskokouksessa hallitus vuodelle 2013. Kokoonpano on seuraava:

Puheenjohtaja: Olli Engbom
Rahastonhoitaja/vpj: Marko Lydén
Kassanhoitaja: Ella Seppä
Sihteeri: Riikka Peura
Opintovastaava: Eero Airasvirta
Isäntä: Miika Suomalainen
Tiedotusvastaava: Sanna Toivanen
Liikuntavastaava: Ville Rautalahti
Fuksivastaava: Tomi Korvela
Yritysvastaava: Tiia Tirkkonen

Onnea valituille, ja menestyksekästä vuotta 2013!

Kokouksessa hyväksyttiin myös ensi vuodelle:
Toimintasuunnitelma
Talousarvio


11.11.2012 - Autekin 24-vuotissitsit 24.11.


Tervetuloa juhlimaan Autekin 24v. synttäreitä! Sitsit järjestetään lauantaina 24.11. klo 17 alkaen tutussa kouluympäristössä Ravintola Zipissä (TTY, Korkeakoulunkatu 1).

Teemana sitseillä on yläasteen disco, joten saat tilaisuuden paljastaa olitko itse yläasteella nörtti, gootti, punkkari, hippi vai jotain ihan muuta.

Ilmoittautuminen on auki 20.11. asti osoitteessa automaatiotekniikankilta.fi/juhlat.

Illalliskortin hinta on killan jäsenille 30 euroa ja muille 40 euroa.

Pukukoodi: teeman mukaan/smart casual


11.11.2012 - Syysyleiskokous ja pikkujoulusauna 21.11.


On jälleen aika valita uusi joukko huijareita pyörittämään killan toimintaa! Tule siis Automaatiotekniikan killan sääntömääräiseen syysyleiskokoukseen keskiviikkona 21.11. Teekkarisauna Mörrimöykylle. Kokous aloitetaan klo 18, joten olethan paikalla ajoissa.

Kokouskutsu ja kokouksen esityslista löytyy täältä, sekä killan edessä olevalta ilmoitustaululta.

Kokoustauolla tarjolla riisipuuroa ja glögiä, sekä fukseille pisteitä. Kokouksen jälkeen (n. klo 21 alkaen) vietetään perinteistä pikkujoulusaunaa. Tuo siis mukanasi pieni kahden euron arvoinen paketti, heitä se pukin säkkiin, ja jää itsekin jännittämään, mitä säkistä sinulle löytyy!

Talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2013 tulevat pian näkyviin myös tälle sivulle, sekä killan ilmoitustaululle.


24.10.2012 - Hallituskähmintä & kiltaistuskelua ke 31.10.


Keskiviikkona 31.10. on hallituskähmintä klo 16 alkaen salissa S2. Hallituskähminnässä nykyinen hallitus kertoo tekemisistään, ja voit jättää hakemuksen ensi vuoden hallitukseen! Tilaisuudessa kahvitarjoilu. Jos et pääse paikalle, hallituslaisilta ja toimareilta voi kysellä pesteistään ja jättää hakemuksen myös myöhemmin, esim. killassa. Hallitustoimintaan ovat kaikki tervetulleita mukaan!

Kähminnän jälkeen siirrymme kiltaan odottamaan seuraavana päivänä starttaavaa excua, ja samalla seuraamaan laatuviihdettä hyvän asian puolesta:

http://news.menshealth.com/porn-breast-cancer/2012/10/06/

Eli läppärit mukaan, kiltaan istumaan noin klo 17, ja jynkky pyörimään! Herkkuja tarjolla.


1.-2.11.2012 - RankkaXQ 2012

Mikä? Autekin ja Korkin mahtava excursio
Missä? Suuntana Otaniemi
Milloin? 1.-2.11.2012, lähtö torstaina klo 7:00 Obeliskilta, paluu perjantai iltana
Mitkä firmat? Konecranes & ABB
Liput? 25e killasta maanantaina 22.10. klo 14 alkaen, paikkoja rajoitetusti

Ja niille, jotka jaksavat enemmänkin lukea niin lisää tarinaa. Tänä syksynä "Rankka" on vain päivän mittainen, mutta se ei estä tekemästä siitä rankkaa. Suuntaamme siis yhdessä Korkkilaisten kanssa Otaniemeen. Matkalla käymme tutustumassa Konecranesiin Hyvinkäällä. Perillä Otaniemessä ystävämme AS:laiset ovat suunnitelleet meille illaksi mukavaa ohjelmaa. Yön vietämme Otaniemessä, joten makuupussit yms mukaan! Perjantai aamulla luvassa on vierailu ABB:lle Pitäjänmäelle sekä perinteistä kylpemistä. Paluu takaisin Tampereelle on perjantai iltana kunhan kerkiämme.

Lippuja/paikkoja saa lunastaa huomisesta klo 14 alkaen killasta hallitustoimijoilta. Lipun hinta siis huokeat 25 euroa. Paikkoja on rajoitetusti, joten nouda omasi heti!


22.-25.10. - Opintosuunnistus

Mitä mää teen? Mitä mää opiskelen? Mikä musta tulee? Näihin kysymyksiin etsitään vastausta Opintosuunnistuksessa.

Koulutusohjelmat järjestävät pääosin maanantaina 22.10. opiskelijoilleen tilaisuuksia, joissa kerrotaan ainevalinnoista työelämän näkökulmasta ja opinnäytetöiden tekemisestä. Paikalla on myös loppuvaiheen opiskelijoita tai jo valmistuneita kertomassa omista valinnoistaan ja kokemuksistaan. Tiistaina 23.10. klo 10-15 järjestetään Sähkö- ja Konetalon auloissa messut, jonne laitokset tulevat esittelemään opetustarjontaansa. Messuilla on mukana myös mm. opintoneuvonta, opintopsykologi, JOO-opinnot ja kv-yksikkö. Osa laitoksista tarjoaa myös mahdollisuuden tutustua tarkemmin toimintaansa järjestämällä laitosesittelyitä, mm. laboratoriokierroksia, Opintosuunnistuspäivien aikana.

Tarkemmat tiedot koulutusohjelmien infoista, messuista sekä laitosvierailumahdollisuuksist
a päivitetään POPin Opintosuunnistussivuille (POP> Opiskelu> Opintojen suunnittelu> Opintoneuvonta> Opintosuunnistus). Tule mukaan suunnistamaan!

Automaatio-, kone- ja materiaalitekniikan koulutusohjelmien valmistuneiden puheenvuoro ja laitoksiin tutustuminen maanantaina 22.10. klo 12:15-14 salissa K1704. KV-info klo 14:15-15 salissa K1702.


9.10.2012 - Autek Cup

(In English below)

Taas on aika kaivaa poika kolostaan ja etsiä Autekin kuuluisalle kiertopalkinnolle uusi omistaja Autek Cupin muodossa!

Autek Cup on siis koko TTY:n laajuinen sählyturnaus, jossa kamppaillaan parhaiden mailanheiluttajien tittelistä sekä kilpa- että rentosarjassa. Autek Cup on tänäkin vuonna merkittävä osa TTYY:n hyvinvointiviikkoa, sijoittuen tiistaille 9.10. tapahtumapaikkanaan totta kai Bommarin omat sählyareenamme. Tapahtuma alkaa kello neljältä ja jatkuu kunnes voittajat ovat selvinneet. Voittajat palkitaan molemmissa sarjoissa ruhtinaallisesti, sekä kilpasarjan voittajan nimi kaiverretaan ikuisiksi ajoiksi Autek Cupin kiertopalkintoon.

Kerää sinäkin itsellesi joukkue ja neljän euron nimellinen osallistumismaksu, sekä tule ilmoittautumaan mukaan maanantaina 1.10. kello 12 sähkötalon yläaulaan. Paikkoja on rajallisesti, ole siis nopea!

-------------------------

Once again it is time to find the floorball master of TTY in the most famous floorball tournament Autek organizes!

Autek Cup has both competitive and take-it-easy-series and the tournament itself will take place in tuesday the 9th of October, starting at 4 p.m. and will continue until only one team survives. There are, of course, unbelievable prizes for winners in both series, and the winner team of competitive series will get the name of their team carved to the Autek Cup's trophy.

Choose your series, gather up a team and bring 4 euros to upper hallway of Sähkötalo on monday the 1st of October at 12 o'clock to sign in. There are only so many places for the tournament, so be there, be quick and don't be square!


30.8.2012 - Eka-sauna

Fuksien eka sauna, jonne vanhemmat opiskelijat ovat tervetulleita klo 20 lähtien.


20.8.2012 - Ekalla viikolla tapahtuu!


Fuksiviikko pärähtää vihdoinkin käyntiin ja tapahtumaa on tarjolla joka päivälle!

Maanantaina fukseille on tarjolla hulvattoman hauska impro- ja tanssiesitys Festian isossa salissa klo 18.00, jonka jälkeen tutustutaan muihin fukseihin etunurtsilla istuskellen.

Tiistaina tutustutaan Hervannan parhaaseen menomestaan Cupolaan kun luvassa on The Ekat Bileet!

Keskiviikkona paistellaan lettuja omalla porukalla Sähkötalon sisäpihalla klo 15 alkaen, jonka jälkeen suunnataan Hervannan pubikierrokselle.

Torstaina grillaillaan ja hengaillaan ulkona sään suosiessa ja muutoin keksitään jotain muuta hauskaa!

Perjantaina killassa järjestetään leffailta hauskan viikon lopuksi.

Myös kaikki vanhemmat tieteenharjoittajat ovat tervetulleita
tutustumaan uusiin Autekkilaisiin!


- Tervetuloa opiskelemaan!

Onneksi olkoon kaikille koulutusohjelmaan opiskelemaan valituille! Kesää on vielä hieman jäljellä mutta elokuun lopulla homma pärähtää sitten käyntiin! Fuksiviikon alkua odotellessa käykää ihmeessä tykkäämässä killan facebook-sivusta osoitteessa http://www.facebook.com/pages/Autek/304995952884019 ja tutustukaa kiltaan kotisivuillamme.

Hyvää loppukesää toivottaa Automaatiotekniikan killan fuksisektori!


22.5.2012 - Kesätappo 13.-15.7.


Koska kevään viimeisetkin tentit alkavat olla takanapäin, on syytä ajatella tulevaa kesää. Muuten kesällä on kivaa, mutta silloin ei näe päivittäin rakkaita kanssa-autekkilaisia. Onneksi tähän ikävään on tänäkin kesänä ratkaisu.

Autekin perinteinen kesätappo järjestetään tänäkin vuonna. Kesätappo palaa jälleen kolmipäiväiseksi ja kaksiöiseksi. Tällä kertaa paikkana on Kortejärven tila Teiskossa. Ajo-ohjeet ja muuta informaatiota löytyy osoitteesta http://www.tampere.fi/liikuntajavapaaaika/liikuntajaulkoilu/ulkoilu/leirinta/kortejarvi.html.

Majoitustilaa pitäisi olla melko runsaasti, mutta omat patjat ja makuupussit kannattaa ottaa mukaan, mikäli haluaa nukkua mukavasti. Tietenkin, jos haluaa festarifiilistä, niin oman teltankin voi ottaa mukaan.

Myös kesällä niin kuin talvella, Autek pitää huolta omistaan. Niinpä Autek tarjoaa aamupalaa molempina päivinä. Ruoan riittävyyden takaamiseksi olisi hyvä tietää etukäteen aamupalan syöjät. Mikäli uskot syöväsi aamupalaa Kesätapossa, olisitko ystävällinen ja vastaat alla olevaan Doodleen ke 11.7. mennessä.

http://www.doodle.com/vu65wqi4iqg6zt6z

Emme tietenkään pakota ketään syömään aamupalaa, mikäli aamulla on niin kova darra ettei ruoka yksinkertaisesti pysy sisällä. Paikalle voi myös tulla ilmoittamatta Doodlessa, mutta emme takaa aamupalan riittävyyttä.

Ja nykyään kaikki kuitenkin käyttävät kalenterina Facebookin tapahtumakalenteria, niin totta kai myös Autekin kesätaposta on fabo-event. Ja se löytyy osoitteesta https://www.facebook.com/events/311030918977625/

Aikataulusta ja muusta turhasta tiedosta tulee spämmiä lisää sitten lähempänä Kesätappoa. Myös fabo-eventiä kannattaa seurata.


21.4. - Junttarit

Wapun hienostuneesti junteimmat pirskeet pärähtävät päälle heti Tampin paljastuksen jälkeisenä lauantaina teemalla Leijonien kultajuhlat!

2011 nevö foget!

Ihanaa Leijonaa -huudot raikuvat Suomen kuulaassa kevätpäivässä, saunan takana den glider in ja taivas varjele mitkä tarjoilut tuvassa onkaan!

Lipunmyynti aitiopaikoille tapahtuu torstaina Tampin paljastuksen jälkeen S-talon sisäpihan bussipysäkillä, ja huvi kustantaa vaivaiset 20 euroa!

In English:
Hillbillies are taking over Wappu on the 21st of April when they celebrate the World Championship of the Finnish Hockey team while they still can. You can join the party at the ridiculous fee of 20 euros, which you can pay on Thursday the 19th in the inner yard of Sähkötalo right after the revealing of Tamppi, just look for the loud guys in jockstraps!


18.4. - Haalarimerkkien ompeluilta

Näetkö aina painajaisia haalarimerkkien ompelusta?

Ei hätää! Ensi keskiviikkona 18.4. on tarjolla vertaistukea, kun kilta järjestää yhteisen haalarimerkkien
ompeluillan. Nyt on hyvä tilaisuus valmistautua Wapun viettoon tuskailemalla kiltahuoneella yhdessä kipeitä sormia
klo 18.00 alkaen.

Vaikka et omistaisi lankaa ja neulaa, niin se ei ole este. Killassa on lankaa ja neuloja puutteessa oleville! Kannattaa kuitenkin ottaa omat tarvikkeet mukaan, jos sellaiset on.
Tarjolla on lisäksi pientä suuhunpantavaa sekä fuksipisteitä! Nyt on esimerkiksi hyvä tilaisuus esitellä kaikki haalareissa kiinniolevat merkit ja tienata fuksipisteitä.
Eikä siinä vielä kaikki! Nyt on fukseilla mahdollisuus voittaa arvonnasta lippu Bagjumpiin, jonka UrOs järjestää etunurtsilla 26.4. Osallistuneiden kesken arvotaan 3kpl lippuja.

Paikalla on kaiken lisäksi osaavia tätejä (mm. Soili-täti) neuvomassa fuksipoikia käsitöiden alkeisiin!

Kaikki viettämään yhteistä kivaa!

t. Sanna-sihteeri

P.S. Tapahtuma on alkoholiton.
P.P.S. Kiltakäytävän ovi menee lukkoon klo 18. Koputa oveen tai ikkunaan.


26.3.2012 - Kevätyleiskokous 3.4. klo 18


Arvon kiltalaiset!

Automaatiotekniikan killan kevätyleiskokous on tiistaina 3.4. klo 18 Pirkka 6:n uudella kerhohuoneella, osoitteessa Tieteenkatu 18 A (ovipuhelimessa lukee kerhohuone). Sauna on myös päällä klo 20-22!

Kokouksen kutsun ja esityslistan löydätte killan ilmoitustaululta sekä täältä.

Fuksit, kiltakohtainen wappuinfo on ennen kokousta klo 17 alkaen. Seuratkaa tiedotusta fuksivastaavilta ja -toimareilta!


12.3.2012 - Kv-ilta ja bilistä Peytonissa ti 20.3.


Biljardia ja bondausta ulkkareiden kanssa Peyton Placessä tiistaina 20.3. klo 20-22! Olutta saa rahaa vastaan.

Kokoontuminen ja yhteislähtö killasta klo 19.30.


12.3.2012 - Kiltatekstiilitilaus 23.3. klo 12 mennessä!


Simo Autekin vaatehuoneelta, hei!

Wappuvaatteiden tilauslistat ovat nyt killan ilmoitustaululla. Halukkaiden tulee lisätä itsensä tilauslistaan perjantaihin 23.3. klo 12 mennessä.

Tilattavat tuotteet:
Lyhythihainen t-paita (printillä) - 10 euroa
Pitkähihainen t-paita (printillä) - 12 euroa
College-housut (logolla) - 16 euroa
Pyyhe (logolla) - 18 euroa
Pipo (logolla) - 10 euroa

Mallit ja alustava versio printistä ovat nähtävillä killan edessä ilmoitustaululla (SC102) tilauslistojen ohessa. Tuotteet maksetaan noudon yhteydessä viikolla 15 tai 16, tilanneille ilmoitetaan ajankohta myöhemmin.


19.3. - Laulusitsit

Laulattaako? Jäikö fuksisitsit väliin? Haluatko sitsata lisää? Ebin?

Jos et ole sopinut maanantaiksi 19.3. mitään elintärkeää niin nyt olet!

Teillä fukseilla on oiva tilaisuus päästä oppimaan sitsaamisesta lisää rennossa tunnelmassa ja tutustumaan muiden kiltojen fukseihin, kun MIKin, Autekin ja YKIn laulusitsit tulevat taas!

Paikkana toimii akustiikaltaan loistava ja tunnelmallinen bommari. Ilakointi alkaa klo 17 ja päättynee klo 21, jonka jälkeen siirrytään jatkamaan teekkarisaunalle. Saunalla pidetään myös LAULUKOKEITA, joten arvokkaita fuksipisteitä on tarjolla.

Pukukoodina illalle on haalarit ja 10 euron mitättömään hintaan suuhunpantavat ja kaadettavat löytävät määräänpäänsä.

ILMO aukeaa huomenna 28.2 ja päättyy 12.3. Kannattaa siis olla vikkelä!

Varaa siis 10e rahaa ja tule kiltahuoneelle lunastamaan lippusi huikeisiin bileisiin!


28.-29.3. - Light rankka


Eli perinteseen tapaan tänäkin keväänä järjestetään Autekin laittirankkaexcursio! Suuntana tällä kertaa Vaasa. Luvassa mielenkiintoisia alan yrityksiä ja aamulla kylpemistä Vaasan Tropiclandiassa! Mikäli juuri sinulla olisi jokin repäisevä ehdotus paluumatkan vierailulle niin ota rohkeasti yhteyttä Olli Engbomiin (ei tarvitse olla alan firma).

Lisää tietoa lipunmyynnistä, lipun hinnasta ja kohteena olevista yrityksistä tulee lähiaikoina!

EDIT: Yritysvierailut Sandvikille ja Wärtsilälle !


10.2.2012 - Lisää paikkoja HimoSkille!


Kipinkapin kiltahuoneelle kolikot kourassa lunastamaan omasi!

Mitä: Laskettelureissu Himokselle perjantaina 17.2.
Ketä: TTY, TAMK, ja Tampereen yliopisto
Hinta: 32 euroa, sis. matkat ja päivän hissilipun. Jos haluat vuokrata välineitä, sukset/telemark = 15 euroa, lumilauta = 22 euroa.

Ilmoittautumiset Autekin kiltahuoneelle SC102. Jos ostat paikan kaverillesi, varmistathan hänen sähköpostiosoitteensa ja puhelinnumeronsa, sekä välinevuokrausta varten tarvittaessa pituuden, painon ja kengännumeron.



2.2.2012 - Rokkisitsit ft. Kopula


Jumaloitko Jimi Hendrixiä? Soiko stereoissasi ainoastaan Metallica ja Apulanta? Pölyyntyykö vaatekaappisi nurkissa kasa katu-uskottavia rokkarivaatteita?

Nyt on aika kaivaa esiin sisäinen rokkistarasi ja lähteä nauttimaan akateemisesta sitsausperinteestä kera Kopulan ja Autekin. Torstaina 23. helmikuuta kello 19.00 Sorin klubi täyttyy sitsikansasta ja näistä bileistä et todellakaan tahdo jäädä paitsi! Vedä siis yllesi rokkarin asu ja saavu paikalle nauttimaan kevään parhaista sitseistä. Alkoholillisen menun lunastat itsellesi 14 eurolla ja alkoholittoman 12 eurolla. Menu sisältää kaksi juomaa, kaksi kaatoa, sekä ruoan. Nälkäiset ja janoiset saavat tuoda paikalle myös omia eväitään.

Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 30.1.2012 kello 18.00 täällä. Alustavasti molemmille ainejärjestöille/killoille on varattu sitsipaikkoja 40 kappaletta. Ilmottaudu nopeasti, paikat viedään käsistä!

Ilmoittauduttuasi saat sähköpostiisi maksuohjeet. Ilmoittautuminen on sitova. Sitsiohjeet löydät osoitteesta http://automaatiotekniikankilta.fi/sitsiohje.doc

Vielä lyhyesti:

MITÄ: Kopulan ja Autekin rokkisitsit
MISSÄ: Sorin klubilla, Vuolteenkatu 20
MILLOIN: torstaina 23. helmikuuta klo 19.00 alkaen
MITEN: ilmottaudu!
MITÄ VIELÄ: Rock 'n' roll yeah!


Mahdolliset kysymykset voi esittää osoitteeseen sofia.koivusalo(ät)uta.fi


24.1.2012 - Himottaako HimoSki!?


Taas kerran on aika kaivaa varastoista sukset ja laudat, pyyhkiä pölyt päältä ja valmistautua talviliikuntaviikon päättävään HimoSkihin perjantaina 17.2.. Matkalla on hintaa 32 euroa, johon sisältyy matkat ja päivälippu rinteeseen. Lähtö on aamulla klo 8.30, sekä paluukyyti lähtee Himokselta 18.00, ja on näin ollen takaisin lähtöpisteessä noin kello 19.30.

Jos laskettelu on sinulle lajina uusi, tai muuten vain et ole ehtinyt vielä omia välineitä hankkia, onnistuu niiden vuokraaminen huokeaan hintaan ilmoittautumisen yhteydessä: 15 euroa suksisetistä ja 22 euroa lumilautasetistä. Bleidejä ei ole mahdollista vuokrata. Jos vuokraat varusteita (itsellesi tai muille), tulee sinun ilmoittaa nimen, puhelinnumeron ja sähköpostin lisäksi myös vuokraajan pituus, paino ja kengännumero. Muistathan myös, että ilmoittautuminen on sitova, eikä rinnelippuja voi ostaa erikseen.

Kerää siis kokoon 32 euroa, ja mahdolliset lisäpennoset vuokravarusteita varten, ja saavu lipunmyyntiin ajoissa – paikat viedään käsistä!

Lipunmyynti:
TTY: 1.2. klo 11.00, sähkötalon yläaula.
- Tämän jälkeen, jos paikkoja jää, Autekin kiltahuoneelta SC102


16.1.2012 - Kiltahuone auki!


Tervetuloa taas kiltahuoneelle! Kahvikupit on siirretty punaiseen laatikkoon kahvipöydän alle. Sieltä voi nostaa oman kuppinsa hyllyyn tai koukkuun.




16.1.2012 - Kyykkäkarsinta tulee, tule sinäkin!


Hip ja hei!

Taas on aika MIKin ja Autekin ottaa mittaa toisistaan 31.1. järjestettävissä kyykkäkarsinnoissa. Kyseisenä adrenaliinintäyteisenä iltana ratkeaa Autekin parhaat kyykkääjät ja kyseiset kyykkähirmut saavat Autekmaattisesti paikan MM-kyykkään! Tietenkin myös kokonaiskisan kolme parasta palkitaan upeilla palkinnoilla. Kerää siis 4 hengen joukkue, kaappaa mukaan 4 euroa ja saavu keskiviikkona 18.1. klo 10 sähkötalon yläaulaan ilmoittamaan oma voittajajoukkueesi mukaan kyykkäämään!

SIIS KESKIVIIKKONA 18.1. klo 10 lipunmyynti sähkötalon yläaulassa, ole paikalla!


14.12.2011 - Toimarivalinnat tehty!


Vuoden 2012 toimihenkilöt on valittu seuraavasti:

Fuksitoimari: Tomi Korvela
Fuksitoimari/suhdevastaava: Antti Pulkki
Taukin päätoimittaja/tiedottaja: Pekka Hyvönen
Taukin toimittaja: Janne Soili
Excutoimari: Antero Töysä
Yritystoimari: Joonas Juvonen
Kiltamestari: Elias Koskela
Tapahtumaemännät: Nancy Yli-Hukkala ja Tuuli Seppänen
KV-toimari:
Alumnitoimari: Tarmo Rouhiainen
ATK-vastaava: Antti Hepolampi
TEK-toimari: Eero Airasvirta

Onnea valituille!




Kilta suljettu remontin vuoksi 16.1. asti.


12.12.2012 - Kiltahuone suljettu 9.12. alkaen


Kiltahuoneen viihtyvyyden parantamiseksi on kiltahuone tarkoitus remontoida uuteen uskoon. Remontin olisi tarkoitus alkaa alkavan viikon loppupuolella. Kiltahuoneen palveluiden rajoitus alkaa perjantaina 9.12, mutta pyrimme pitämään ainakin tenttiarkiston pystyssä tenttiviikon ajan, vaikka toki tenttiarkisto löytyy netistäkin. Kahviakin saattaa satunnaisesti pystyä keittelemään, mutta takuuseen tästä en mene. Rempan on tarkoitus valmistua ennen 3. jakson alkamista ja tällöin toivottavasti taas kaikki palvelut ovat käytössä ja kilta entistä ehompi!

ps. Innokkaille remppafukseille saattaapi olla pisteitä luvassa! Lisätietoa isännältä Olli Engbomilta.


29.11.2011 - Hae TEK-kiltayhdyshenkilöksi!


TEK-kiltayhdyshenkilö toimii linkkinä killan jäsenten ja ammattiliiton välillä, muun muassa tiedottamalla jäsenistöä TEK:iin liittyvistä asioista ja edustamalla TEK:iä erinäisissä tapahtumissa. Kiltayhdyshenkilön tärkein tehtävä on huolehtia uusien fuksien liittymisestä ammattiliittoon.

Mielenkiinnosta ammattiliittoja kohtaan on etua tässä tehtävässä, ja tehtävään järjestetään koulutus vuoden alussa. Perinteisesti on toivottu, että tehtävässä pystyisi toimimaan noin kaksi vuotta, mutta se ei ole välttämätöntä. TEK-kyh voi sopimuksen mukaan olla myös Autekin hallituksessa TEK-toimari. Lähetä hakemuksesi osoitteeseen autek-hallitus12@listmail.tut.fi sunnuntaihin 11.12. klo 23.59 mennessä. Haastattelut ja valinnat pyritään suorittamaan pääsääntöisesti tenttiviikon aikana.

Lisätietoa tehtävästä saa parhaiten nykyiseltä kiltayhdyshenkilöltä Niko Pyörteeltä, niko.pyorre(ät)tut.fi.




24.11.2011 - Toimarihaku on AUKI!


Vuoden 2012 hallitus valittiin yleiskokouksessa 16.11.. Toimarihaku on nyt myös avattu, ja se päättyy sunnuntaina 11.12. klo 23.59. Join the force!


Ensisijaisesti haettavat pestit ovat:

- yritystoimari (toimii yritysvastaavan ja excutoimarin kanssa yhteistyössä, tästä saa parhaiten tietoa nykyiseltä yritysvastaavalta Tarmo Rouhiaiselta tai ensi vuoden yritysvastaavalta Olli Engbomilta)

- excutoimari (toimii yritysvastaavan ja -toimarin kanssa yhteistyössä, erityisesti excuja järjestäen. Parhaiten tästä saa tietoa tämän vuoden excutiimiltä, Aleksi Salolta ja Tarmo Rouhiaiselta)

- fuksitoimari (järjestää fuksihommia ja kiertelee fuksien tukena tapahtumissa fuksivastaavan kanssa, lisätietoa saa esim. tulevalta fuksivastaavalta, Lauri Saurukselta)

- tiedotustoimari (toimii sihteerin kanssa yhteistyössä; hommia sähköpostilistojen ja foorumin moderointi, viikkotiedotteiden kokoaminen; tarkempaa tietoa saa ensi vuoden hallitukselta)

- tapahtumatoimari (vastuualueeseen kuuluu mm. sitsit, ja muissa tapahtumissa järjestäminen ja auttaminen tarvittaessa; tarkempaa tietoa saa ensi vuoden hallitukselta)

- kiltamestari (auttaa isäntää; lisätietoa tämän vuoden isännältä Olli Engbomilta tai tämän vuoden kiltamestarilta / ensi vuoden isännältä Aleksi Salolta)

- emäntä (myös osana isännnän tiimiä, hoitaa mm. tapahtumien kahvi- ja pullatarjoiluja; lisätietoa tämän vuoden emännältä, Sanna Toivaselta)

- ulkosuhdetoimari (avustaa excukohteiden iltaohjelmien järjestelyissä, toimii linkkinä humanisti- ja hoitsuyhteistyöjärjestöihin; lisätietoa allekirjoittaneelta tai nykyiseltä toimarilta, Kristian Perälältä)

- Taukin toimitus, sekä päätoimittaja että toimittaj(i)a (vastaavat Taukin toimituksesta; lisätietoa tämän vuoden toimijoilta, Tiia Tirkkoselta tai Mikko Soukalta)

- ATK-vastaava (vastaa mm. Spotifyn toiminnasta ja killan serveristä; lisätietoa nykyiseltä, Sakari Suomiselta)

- KV-toimari (huolehtii killan ulkomaalaisista jäsenistä ja heille tiedottamisesta; lisätietoa nykyiseltä, Pekka Peltolalta)

- alumnitoimari (käy TTY Automaatioalumnin kokouksissa ja on päätoiminen tiedotuskanava heidän ja killan välillä; lisätietoa nykyiseltä, Tarmo Rouhiaiselta)


Hae vähintään yhteen ja korkeintaan viiteen pestiin. Jos et löytänyt ylläolevasta listasta mieleistä pestiä, laita silti hakemusta, niin pyrimme keksimään mieleistäsi tekemistä ensi vuodelle!

Hakemuksia voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen autek-hallitus12(ät)listmail.tut.fi 11.12. klo 23.59 mennessä. Haastattelut ja valinnat suoritetaan pääsääntöisesti seuraavan (eli tentti-)viikon aikana, tai tarvittaessa aikaisemmin tai myöhemmin.

Lisätietoa mistä tahansa pestistä voi kysellä allekirjoittaneelta tai keneltä tahansa tulevan vuoden hallituksen jäseneltä.

Onnea ja menestystä hakuun!

Teitä odottaen riveihimme,
Hallitus 2012
autek-hallitus12(ät)listmail.tut.fi

Pj: Tiia Tirkkonen
tiia.tirkkonen(ät)tut.fi
+358456321694


17.11.2011 - Hallitus vuodelle 2012

Automaatiotekniikan killan syysyleiskokous käytti päätäntävaltaansa ja valitsi seuraavat hallitustoimijat luotsaamaan killan toimintaa tulevana vuonna.

Automaatiotekniikan killan hallitus vuonna 2012
Puheenjohtaja: Tiia Tirkkonen
Isäntä/Varapuheenjohtaja: Aleksi Salo
Rahastonhoitaja: Pekka Peltola
Sihteeri: Sanna Toivanen
Yritysvastaava: Olli Engbom
Kassanhoitaja: Marko Lydén
Opintovastaava: Vesa Suomela
Fuksivastaava: Lauri Saurus
Liikuntavastaava: Mikko Soukka

Autek onnittelee kaikkia valittuja ja toivottaa tulevalle hallitukselle menestyksekästä toimintavuotta 2012!


8.11.2011 - Syysyleiskokous ja pikkujoulusauna

Vuosi 2011 lähenee loppuaan ja vähitellen on aika suunnata katseet tulevaan. Automaatiotekniikan killan sääntömääräinen yleiskokous pidetään keskiviikkona 16.11. klo 17 alkaen Teekkarisaunalla. Yleiskokouksessa päätetään mm. ketkä vaikuttavat killan hallituksessa vuonna 2012. Tule siis mukaan käyttämään valtaasi killan jäsenenä! Kokoustelun lomassa nautitaan emännän loihtimasta riisipuurosta ja glögistä. Fukseille tarjolla on myös pisteitä, jos ette saaneet yleiskokous-leimaa aiemmin syksyllä. Ohessa kokouskutsu, esityslista sekä ennakkoon valmisteltu toimintasuunnitelma ja talousarvio ensi vuodelle.

Yleiskokouksen jälkeen ilta jatkuu pikkujoulusaunan merkeissä noin klo 20:30. Paikalle on jälleen kutsuttu keskustan ihanaiset humanistit. Saunalla vierailee myös aito oikea Joulupukki. Tuo siis mukanasi parin euron hintainen paketti, saatat saada itsekin jotain hyvää pukin pusseista.


30.10.2011 - Autekin 23-vuotissitsit!

Loskaa sataa ja linnut lähtivät etelään, taitaa tulla... kesä! Aurinko paistakoon talven keskellä, kun Automaatiotekniikan kilta juhlistaa 23-vuotissyntymäpäiviään lauantaina 19.11. kesäjuhlasitseillä! Juhlat järjestetään Kalevan Killassa (Teiskontie 8) klo 18 alkaen. Illalliskortin hinta on 45 euroa (alkoholiton -5 euroa). Pukukoodi: kesäisen juhlava

Ilmoittautuminen juhliin on avoinna 31.10.-9.11. Ilmoittautumisen vastaussähköpostina saatte maksuohjeet. Lisätietoja juhlista voi kysellä osoitteesta tiia.tirkkonen[ät]tut.fi.


24.10.2011 - Rankan lipunmyynnin paikka muuttunut

Aiemmasta tiedosta poiketen RankkaXQ:n lipunmyynti pidetään huomenna tiistaina 25.10. klo 12 kiltahuoneella. S-talon yläaula on muussa käytössä.

Excu järjestetään yhteistyössä KoRKin kanssa 9.-12.11. Neljän päivän aikana valloitetaan Kuopio, lappeen Ranta ja Otaniemi. Huikeaan excutunnelmaan pääsee mukaan nimelliseen 40 euron hintaan. Paikkoja on rajoitetusti, joten ole nopea!


19.10.2011 - Supertapahtumatiistai 25.10.

Tiistai 25.10. on Autekin osalta varsinainen superpäivä. Kilta järjestää päivän aikana peräti kolme erillistä tapahtumaa (jokaisesta tapahtumasta tarkempi kuvaus tapahtumakalenterissa):

Rankka-XQ:n lipunmyynti pidetään S-talon yläaulassa klo 12 alkaen. Syksyn megalomaanisin reissu järjestetään yhdessä KoRKin kanssa 9.-12.11. Mukaan pääset nimelliseen 40 euron hintaan.

Hallituskähmintä vuodelle 2012 pidetään salissa S3 klo 16 alkaen. Paikalle kannattaa ehdottomasti saapua, jos hallituspesti tai killan toiminta yleisesti kiinnostaa. Tarjolla myös kaffia ja pullaa.

Illalla Cupolassa biletetään hyvän asian puolesta. Autekin järjestämien Tissibileiden tuotto lahjoitetaan kokonaisuudessaan rintasyöpätutkimuksen tukemiseen. Ovet ovat auki klo 21 alkaen ja lippu ovelta kustantaa vaivaiset neljä euroa.


10.10.2011 - Rakkaudesta rintoihin: Tissibileet 25.10.

Syöpäsäätiö järjestää Roosa Nauha -kampanjan vuosittain lokakuussa rintasyöpätutkimuksen tukemiseksi (lisätietoja cancer.fi/roosanauha). Tänä vuonna myös Autek halusi olla mukana -- joten kutsumme teidät Cupolaan tiistaina 25.10. klo 21 alkaen jokaisen sydäntä lähellä olevan asian puolesta. Lippuja bileisiin saa ovelta 4 euron hintaan, joista Autek lahjoittaa kaikki tuottonsa Syöpäsäätiölle. Pukukoodina haalarit/vaaleanpunainen. Ilmaisia mammografioita sopinee tarjota halukkaille paikan päällä (ei väkisin). Illan performanssista vastaa comebackin tekevä... Los Gigolos Mandarinos!


29.09.2011 - Autekin edarikähmintä ma 3.10. klo 13

Kiinnostaako vaikuttaminen? Haluatko tietää mitä ylioppilaskunnassa tapahtuu? Haluatko olla seuraavan kahden vuoden aikana mukana päättämässä koko koulun yhteisistä asioista?

Autek etsii riveistään ehdokkaita 1.-2.11. pidettäviin edustajistovaaleihin. Vahvan vaaliliiton kautta juuri Sinä voit päästä käyttämään korkeinta päätäntävaltaa 35-henkisessä edustajistossa tai varaedaattorina seuraamaan päätöksentekoa aitiopaikalta.

Maanantaina 3.10. klo 13 järjestetään kiltahuoneella tilaisuus, jossa kerrotaan tarkemmin vaaleista ja edustajistovaikuttamisesta. Samalla voit ilmoittautua mukaan Autekin ehdokasryhmään. Ehdokkuudesta kiinnostuneiden kannattaa olla hereillä, ehdokasasettelu päättyy jo maanantaina 10.10.


18.09.2011 - Ylimääräinen yleiskokous ma 26.9. klo 16

Nykyisen yritysvastaavan poissaolon johdosta Autekin hallitukseen joudutaan tekemään henkilövaihdoksia. Tämän vuoksi pidämme ylimääräisen yleiskokouksen maanantaina 26.9. klo 16:00 salissa S3. Lisäksi voidaan keskustella muista mieleen tulevista aiheista.

Tule mukaan vaikuttamaan killan asioihin! Fukseille kokoustelusta pisteitä.

kokouskutsu

esityslista


18.09.2011 - Beckhoffin tapahtuma automaatioalan opiskelijoille

Beckhoff kutsuu automaatioalan opiskelijat iltatapahtumaan Automaatio 2011-messujen yhteyteen tiistaina 4.10.2011 alkaen klo 16. Virallinen kutsu ja ilmoittautumisohjeet.


14.9.2011 - Fuksiexcun ja Kappron lipunmyynti ti 20.9. klo 10!

Syksyin odotetuin päivä koittaa torstaina 6.10, kun keltainen joukkiomme valtaa Jyväskylän kahden linja-autollisen voimin. Fuksiexcu starttaa perinteisesti aamupäivällä TTY:lta kohti Jyväskylää. Ohjelmassa on yritysvierailu Metsolla sekä muuta huikeeta yllätysohjelmaa. Päivän kääntyessä illaksi rynnistämme Kauppakadun Approlle. Tapahtuma on tarkoitettu ainoastaan fukseille, joten älä jätä tätä ainutkertaista reissua väliin! Tarjolla ainutlaatuisia fuksipisteitä.

Iltapäivällä toinen bussi kuljettaa vanhemmat tieteenharjoittajat suoraan Kapproon. Paluu Hervantaan koittaa molemmilla busseilla perjantain aamuyön tunteina. Tarkempia tietoja voi kysellä Aleksilta (aleksi.salo@tut.fi).

Paikka fuksiexculle kustantaa huokeat 30 euroa, sisältäen bussikuljetuksen, matkalla mahdollisesti tarjottavan ruoan ja approlipun. Pelkkään approon osallistujat maksavat 25 euroa. Lipunmyynti pidetään tiistaina 20.9. klo 10 Sähkötalon yläaulassa. Reissuun osallistuminen edellyttää killan jäsenyyttä, joten varmista että olet maksanut kiltamaksun ja saavu jonottamaan hyvissä ajoin. Nopeat syövät hitaat! Varaa mukaan mielellään tasaraha. Fukseille huomioksi, Kauppakadun Appron ikäraja on 18 vuotta.


11.9.2011 - Sportstart tiistaina 13.9.

Autekin Sportstart tiistaina 13.9. klo 17!

Luvassa on leikkimielistä pelailua ja kisailua TTY:n Etunurtsilla. Tutustu ihmisiin, nauti kisailusta, ja ylitä itsesi. Kisailussa on jaossa palkintoja.

Tapahtuman ohessa jaetaan informaatiota Autekin ja TTY:n liikuntamahdollisuuksista lukuvuoden 2011-2012 aikana.

Kokoonnutaan tiistaina 13.9. klo 17:00 Etunurtsille.

Fukseille pisteitä.


1.9.2011 - Fuksisuunnistus -vala ja -sauna

Maanantaina 5.9. TTY:n kampuksella nähdään taas hätkähdyttäviä suorituksia mitä erikoisimmissa rastitehtävissä, kun Autekin ja MIK:n uudet fuksit kilpailevat maineesta ja tuomareiden suosiosta perinteisessä fuksisuunnistuksessa. Iltaa jatketaan teekkarisaunalla, mistä fuksit siirtyvät salaperäiseen fuksivalaan. Katso tarkemmat tiedot tapahtumakalenterista tai facebookista.


30.8.2011 - Eka sauna ja keskustan pubirundi

Autekin syyskausi pärähtää tällä viikolla käyntiin ekan saunan ja keskustan pubirundin merkeissä. Tapahtumat ovat avoimia kaikille nykyisille ja entisille fukseille. Katso kellonajat ja tarkemmat tiedot tapahtumalistasta oikealla.


23.8.2011 - Ekan viikon ohjelmaa!

Fuksit, ekalla viikolla sattuu ja tapahtuu! Tänään luvassa The Ekat Bileet Hervannan kauneimmassa yökerhossa, Cupolassa. Huomenna keskiviikkona paistetaan lettuja sähkötalon sisäpihalla ja tutustutaan Hervannan lähiömaisemiin. Torstaina huudellaan vieraisiin pöytiin kera Materiaali-insinööri- ja Koneenrakentajakillan ja perjantaina vietetään leffailtaa kiltahuoneella. Myös vanhemmat tieteenharjoittajat ovat tervetulleita tutustumaan uusiin Autekkilaisiin.


17.8.2011 - Viisi yötä ekaan viikkoon!

Ekalla viikolla fukseille luvassa hieman tiukkaa asiaa sekä hieman enemmän hauskaa ja hulvatonta menoa. Vanhemmille opiskelijoille vain kahta jälkimmäistä. Fukseille talo ja tavat tulevat tutuiksi ja ensimmäiset opinnotkin suunnitellaan tutorien viisaan ja lempeän opastuksen avulla. Mutta ennen kaikkea, fuksit, pääsette tutustumaan muihin huikeisiin Autekkilaisiin, kiltahuoneen ihmeelliseen maailmaan sekä Hervannan lähiömiljööhön. Kun oma väki on tullut tutummaksi, harjoitellaan vieraisiin pöytiin huutelua Koneenrakentaja- ja Materiaali-insinöörikillan kanssa. Vastustamatonta koulurepun pakkaamisintoa voitte viikonlopun yli lievittää tutustumalla irkkausohjeeseen tuossa alapuolella ja liittymällä kanavalle #autek11. Maanantaina mennään, tervetuloa!


21.7.2011 - Tervetuloa fuksit!


Onneksi olkoon Te, jotka olette tulleet hyväksytyiksi Automaatiotekniikan koulutusohjelmaan ja tervetuloa Automaatiotekniikan Kiltaan! Ei ole enää kauan siihen, että kesälomat ja -työt loppuvat ja teekkarielämä alkaa. Ja sekös vasta onkin superhuippumahtavaa! Alussa voi tuntua moni asia uudelta ja oudolta, mutta muista ettet ole yksin, samalta tuntuu myös tulevista opiskelutovereistasi ja kyllä sitä sitten oppii.. Toimintaan kannattaakin jo heti alussa lähteä mukaan, koska siten pääsee parhaiten talon tavoille ja tutustuu uusiin ihmisiin. Nähdään elokuussa!


20.5.2011 - Kesätappo 2.-3.7.

Autekin perinteinen Kesätappo järjestetään tänä vuonna kaksipäiväisenä heinäkuun ekana viikonloppuna Vesilahden Lammasniemessä (Lammasniementie 70, 37470 Vesilahti. ks. paikan tiedot ja sijainti kartalla).

Kokoonnutaan porukalla saunomaan, grillaamaan, pelailemaan ja jakamaan kesän kuulumisia. Paikalle voi saapua lauantaina klo 13 alkaen. Mukaan omat murkinat, pullot, pyyhkeet ja mitä nyt kukakin kokee nukkumiseen tarvitsevansa (majoitus pääosin lattialla).


27.4.2011 - Wappukuvia TT-kameroiden galleriassa

Wappu 2011 on jo pitkällä ja monta tapahtumaa takana. Jos oma kamera jäi kotiin ja muistikuvat muuten hatariksi, kattavaa kuvallista dokumentaatiota löytyy TT-kameroiden galleriasta.


20.04.2011 - Junttareille on vielä paikkoja!

Wapun kovimmilla (juntti)festareilla on vielä tilaa! Saavu kipin kapin Autekin kiltahuoneelle (SC102) noutamaan oma festarilippusi ennen kuin loppuvat!

Katso lisätiedot kekkereistä.


18.4.2011 - VMP hakee insinööriharjoitteljoita Olkiluotoon

VMP hakee Olkiluotoon insinööriharjoittelijoita viimeistä vuotta opiskelevista ja vastavalmistuneista. Katso ilmoitus yrityssivuilta.


14.04.2011 - Kohu-uutinen! Puheenjohtajan paljastukset!

Tero "Horska" Holopainen on avautunut Taukille, ja päättänyt paljastaa (lähes) kaiken.

- Minä ja haarani ovat nyt kaikkien nähtävissä. En voi sille mitään, etten halua olla sulkeutunut. Alasti olen vielä kauniimpi -- odottakaa vain, kun sen näette.

Holopainen pitää jäsenistöä vielä jännityksessä. Tosin ei pitkään! Torstaina 14.4. Humanistisaunalla on kuulemma kaikki nähtävillä. Sitä odotellessa, nauttikaamme killan parhaista antimista, elokuvateatterimaisesti kiltahuoneen seinältä katsottuna.


14.4.2011 - Junttareiden lipunmyynti tiistaina 19.4.

Wapun rehellisesti junteimmat bileet ottavat jälleen miehestä (ja naisesta) mittaa pääsiäisviikon lauantaina 23.4. Junttaribussit starttaavat TTY:ltä klo 15:30 ja kiertävät Tupsulan ulkoilmakonsertin kautta paikkaan X, missä tänä vuonna juhlitaan festariteemalla. Tule seuraamaan, kuka ottaa mutakentän painikuninkuuden, mitä telttojen kätköissä tapahtuu ja millainen on kylän kovimman humppaorkesterin keikkakunto. Tarjolla on perinteiseen tapaan myös suomalaisia perinneruokia ja -juomia. Koitoksesta selvinneet palaavat bussin kyydillä Herwantaan ennen puoltayötä.

Tapahtuman lipunmyynti pidetään Sähkötalon sisäpihalla tiistaina 19.4. välittömästi Tampin paljastuksen päätyttyä. Tule noutamaan oma festarirannekkeesi edulliseen 20 euron hintaan, ja kaiva junteimmat asusteesi valmiiksi suurta päivää varten!


07.04.2011 - Humanistisauna to 14.4.

Taas pärähtää, eli Autek järjestää keskustan ihanille tsubuille ja komeille äijille saunaillan jälleen torstaina 14.4. klo 18 alkaen. Saunomisen ohessa kuntoaan voi terästää legendaarisessa Herwantapelissä. Ohjelmassa on myös Autekin uuden POIKAKALENTERIN JULKISTUS!

Sauna on lämpimänä koko illan. Arpalippuja (jokainen voittaa) sekä pikaruokaa on tarjolla perinteiseen tapaan. Tule ottamaan varaslähtöä wappuun ja viettämään iltaa hyvässä seurassa!


28.3.2011 - Kevätyleiskokous 7.4.

Automaatiotekniikan killan sääntömääräinen kevätkokous järjestetään torstaina 7.4. klo 18:00 Pirkka 4:n kattosaunalla. Osoite on Insinöörinkatu 19, ja saunatiloihin saa yhteyden ovipuhelimella numerolla 133.

Tule mukaan vaikuttamaan killan asioihin! Painavan asian kyytipojaksi on tarjolla killan oman panomiehen rakkaudella laittamaa simaa.

Kokouskutsu

Esityslista


26.3.2011 - Light-rankalla vielä tilaa

Kevään viileimmälle reissulle pääsee vieläkin mukaan! Jos siis haluat yritysvierailulle Bolidenille (Harjavalta) tai Motomanille (Turku), Wapunaloitusbileisiin turkulaisten opiskelijoiden kanssa tai muuten vain hyvään excumeininkiin mukaan niin ole nopea ja käy Autekin kiltahuoneella ilmoittautumassa!

Vaivaisella 25 eurolla pääset henkilökohtaisesti mukaan todistamaan kommelluksia joiden takia taas vähään aikaan ei mennä Turkuun...


20.3.2011 - Light-rankan lipunmyynti

Light-rankan lipunmyynti pidetään tiistaina 22.3. klo 12 Sähkötalon yläaulassa. Tule paikalle ja varmista paikkasi kevään kohutuimmalla XQlla!


16.3.2011 - Ehdota kiltavaatteita wapuksi

Wappu on jo ovella, ja varmana kevään merkkinä saapuvat myös Autekin kiltatekstiilit koristamaan keltaista kansaa. Käy foorumilla ehdottamassa millaisen asusteen, juoma-astian tai muun härpäkkeen killan logolla juuri Sinä haluaisit tänä vuonna omaksesi!.


11.3.2011 - Sitsejä tulossa maaliskuussa

Maaliskuu on Autekilla varsinainen sitsikuu. Parin viikon sisällä järjestetään yhteensä kolmet sitsit, joista kooste seuraavassa:

Torstaina 17.3. sisarkiltamme AS saapuu Otaniemestä vierailemaan. Ohjelmassa on Demolaan tutustuminen klo 15 alkaen. Myös kaikki Autekin jäsenet ovat tervetulleita mukaan. Päivä huipentuu klo 18 alkavilla haalarisitseillä Zipissä. Ilmoittautuminen päättyy jo sunnuntaina 13.3, joten ilmoittaudu asap osoitteeseen anna.poikela@tut.fi

Maanantaina 21.3. fuksit sitsaavat bommarissa laulusitsien merkeissä. Sitseiltä jatketaan perinteiseen tapaan laulusaunalle.

Lauantaina 26.3. ohjelmassa on legendaariset kimppasitsit keskustan ainejärjestöjen kanssa. Näitä bileitä ei kannata jättää väliin!


03.03.2011 - HimoSki:lle vielä paikkoja

Jäikö paikka HimoSki:lle saamatta? TAMKilta lähtevässä bussissa on vielä paikkoja jäljellä. Ota pikaisesti yhteys osoitteeseen inka.makipaa@env.tamk.fi ja vietä ensi viikon perjantai rinteessä! Tarkemmat tiedot tapahtumasta.


22.02.2011 - HimoSki, TTY:n bussit loppuunmyyty

TTY:ltä HimoSkihin lähtevät bussit on myyty täyteen. Keskustan busseista saattaa vielä vapautua paikkoja myyntiin. Varasijoille voi ilmoittautua Autekin kiltahuoneella (SC102). Katso tarkemmat tiedot tapahtumasta.


11.2.2011 - HimoSki-lipunmyynti

HimoSki järjestetään tänä vuonna perjantaina 11.3. Liput tulevat myyntiin maanantaina 21.2. klo 12 S-talon yläaulassa. Tule varmistamaan paikkasi tälle mahtavalle laskettelureissulle. Katso lisätiedot tapahtumasta.

Varaa lipunmyyntiin mieluiten tasaraha (30 euroa). Jos haluat vuokrata välineitä, tarvittavat tiedot annetaan ja vuokrahinta (15 euroa suksista, 22 euroa laudasta) maksetaan lipunmyynnin yhteydessä. Lipunmyynnin jälkeen loppuja paikkoja voi tiedustella Autekin kiltahuoneelta (SC102).


04.02.2011 - Alumnitapaaminen to 10.2.

Alumnien sekä loppuvaiheen opiskelijoiden yhteinen alumnitapahtuma järjestetään taas yrityspäivien yhteydessä torstaina 10.2.2011

Tapahtuma on suunnattu diplomi-insinöörivaiheen opiskelijoille sekä TTY:n automaatioalumneille. Illan aikana muutamat automaatiotekniikan koulutusohjelmasta valmistuneet kertovat millaisiin tehtäviin he ovat opiskeluidensa kautta päätyneet. Opiskelijat voivat tulla tutustumaan eri alojen diplomi-insinööreihin ja kyselemään vinkkejä opintoihinsa. Samalla alumnit voivat vaihtaa kuulumisia sekä harrastaa sitä kuuluisaa "verkottumista".

Alustavasti ohjelmassa ainakin seuraavaa:
- Ville Luotonen esittelee Demolaa (www.demola.fi)
- projekti-insinööri Janne Kytökari Sandvik Mining&Constructionilta kertoo kaivosautomaatiosta
- turvallisuustekniikan DI Tomi Kangas kertoo ehkä hieman epätavallisemmasta työnantajasta, Vantaan kaupungin sivistystoimesta
- projektipäällikkö Olli Nojonen esittelee DI:n työtä Digialla

Tarjolla jonkin verran syötävää ja juotavaa. Voit varmistaa osuutesi tarjoilusta ilmoittautumalla Annelle (anne.rossinen(at)tut.fi) tiistaihin 8.2.2011 mennessä.

Tapahtuma-aika: to 10.2. 2011. Tarjoilu alkaa klo 17, ensimmäinen esitys n.18
Paikka: Demolan tilat (Väinö Linnan aukio 15, 3. kerros)


01.02.2011 - 24h-äänestys

Nyt on aika valita vuoden 2011 24h:n ohjelma. Äänestykseen on valittu foorumille tulleista ehdotuksista suosituimmat ja pari yllättäjää. Käy äänestämässä suosikkiasi foorumilla.


31.01.2011 - Haalarisauna ke 02.02. klo 18

Fuksit saavat keltaiset univormunsa teekkarisaunalla keskiviikkona 02.02. Paikalla on myös pahamaineinen Herwantapeli. Sauna on avoinna klo 18 alkaen ja pelit pyörähtävät käyntiin iltakahdeksan jälkeen. Tule Sinäkin ihastelemaan haalareita, pelaamaan, saunomaan ja viettämään iltaa!


18.01.2011 - 24h tulee taas, ehdota ohjelmaa!

Keväällä on jälleen aika Autekin legendaarisen 24h-leffa/TV-sarjamaratonin. Perinteisesti vuorokausi on vietetty katsomalla yhtä tv-sarjaa tai jonkin yhteisen teeman mukaan valittuja elokuvia. Sinulla on nyt mahdollisuus vaikuttaa tämän vuoden ohjelmavalintaan. Käy antamassa ehdotuksesi foorumilla.


10.01.2011 - Vielä mahtuu kyykkäämään

Jos et ehtinyt ilmoittautua Autekin ja MIKin kyykkäkarsintoihin, ei hätää. Tilaa on vielä! Kokoa siis noin nelihenkinen joukkue ja saavu Autekin kiltahuoneelle (SC102) neljän euron osallistumismaksun kanssa. Parhaiten menestyneille joukkueille on palkintona paikka MM-kyykässä joten toimi ennemmin kuin pian! Lisätiedot tapahtumasta.

Jos pelaaminen ei innosta, voit tulla myös kentän laidalle kannustamaan ja seuraamaan. Kaikki ovat myös tervetulleita Teekkarisaunalle viettämään iltaa pelien jälkeen.


06.01.2011 - Kyykkäkarsinnat ja sauna

Autekin ja MIKin perinteinen kyykkäkarsinta järjestetään maanantaina 17.1. Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 10.1. klo 12 Autekin kiltahuoneella. Katso lisätiedot tapahtumasta.


05.01.2011 - Toimihenkilöt vuodelle 2011

Toimihenkilöt vuodelle 2011 on valittu seuraavasti:

Kiltamestari: Aleksi Salo
Emäntä: Sanna Toivanen
Taukin päätoimittaja: Tiia Tirkkonen
Taukin toimittaja: Mikko Soukka
Panomies: Mikko Nokelainen
Fuksitoimari: Tuukka Tapanainen
Fuksitoimari: Lauri Saurus
ATK-vastaava: Sakari Suominen
Kv-toimari: Pekka Peltola
Ulkosuhdevastaava: Kristian Perälä
Varamies: Tarmo Rouhiainen

Niko Pyörre jatkaa TEK-kiltayhdyshenkilönä. Erillistä excutoimaria ei valittu.

Onnittelut uusille toimareille!


16.12.2010 - Yhteistyö VMP Groupin kanssa


VMP Group ja Automaatiotekniikan kilta ovat solmineet yhteistyösopimuksen vuoden 2011 loppuun asti. Kumppanuuden tavoitteena on löytää Autekin opiskelijoille harjoittelu- ja työpaikkoja VMP Groupin asiakkuuksista koko Suomesta. Lisäksi VMP Group tukee opiskeluissa jaksamista ja tulee luennoimaan työelämästä ja työn hausta TTY:lle. Työ- ja harjoittelupaikoista tulee lisäinfoa vuodenvaihteen jälkeen.




13.12.2010 - Toimihenkilöhaku vuodelle 2011



Kuten Lucia-neito valaisee vuoden pimeintä aikaa, Automaatiotekniikan killan toimihenkilöhaku on täällä tuomassa valaistusta jäsenistön elämään ja osaajia hallituksen avuksi. Nyt juuri sinulla on oivallinen tilaisuus päästä mukaan Autekin toimintaan!

Vuodelle 2011 haetaan toimareita seuraaviin toimiin:

Kiltamestari
Fuksitoimari
Excutoimari
ATK-vastaava
Taukin päätoimittaja
Taukin toimittaja
Emäntä
Ulkosuhdevastaava
Alumniventtiili
KV-vastaava

Tehtäviä on myös mahdollista yhdistellä tai keksiä jopa uusia hakijoiden innokkuuden mukaan. Ehdota rohkeasti tehtävää, jota kilta mielestäsi tarvitsee!

Mikäli kiinnostuit, lähetä vapaamuotoinen hakemus, jossa kerrot itsestäsi ja miksi olisit paras valinta hakemaasi toimeen, osoitteeseen autek[ät]tut.fi viimeistään 4.1.2011 klo 13:05. Lisätietoja toimista tai muusta mieltä askarruttavasta voit tiedustella suoraan allekirjoittaneelta. Ensi vuoden hallitus haastattelee hakijoita 5.1.2011, joten valmistaudu henkisesti ja fyysisesti myös tähän.

Vielä lyhyesti: jos kiinnostuit edes hieman lähtemään mukaan Autekin toimintaan, ota yhteyttä 4.1.2011 klo 13:05 mennessä osoitteeseen autek[ät]tut.fi.


24.11.2010 - Rankalle vielä paikkoja!

RankkaXQ järjestetään 8.-10.12. ja matkalla valloitetaan sekä Otaniemi että Lappeenranta. Katso lisätiedot tapahtumasta ja tule kiltahuoneelle kyselemään lisää!


18.11.2010 - Rankan lipunmyynti


8.-10.12. järjestettävän RankkaXQ:n lipunmyynti on tiistaina 23.11. klo 12 Sähkötalon yläaulassa. Katso lisätiedot tapahtumasta!





Kyykkää ja leikkejä



Tiistaina 23.11. klo 18 alkaen on kyykkäharjoittelua ja muita leikkejä humanistien kanssa! Pelailun jälkeen siirrytään saunomaan.





Onnea uudelle hallitukselle!



Vuoden 2011 hallitus valittiin keskiviikkona 17.11. killan syysyleiskokouksessa. Kokous valitsi seuraavan kokoonpanon:'

Puheenjohtaja -- Tero Holopainen
Rahastonhoitaja/vpj -- Maiju Heino
Kassanhoitaja -- Pekka Karhu
Sihteeri -- Janne Soili
Fuksivastaava -- Eero Airasvirta
Isäntä -- Olli Engbom
Yritysvastaava -- Jouni Ojala
Opintovastaava -- Anna Poikela
Tiedotusvastaava -- Sampo Lahtinen
Liikuntavastaava -- Vesa Suomela

Rutkasti onnea ja menestyksekästä vuotta 2011!


9.11.2010 - Syysyleiskokous 17.11.2010


Syksyn yleiskokous järjestetään Teekkarisaunalla keskiviikkona 17.11. klo 18 alkaen. Tule paikalle vaikuttamaan ja valitsemaan hallitusta vuodelle 2011! Klökin lisäksi muun muassa myös fuksipisteitä on tarjolla! Kokouksen jälkeen humanistit liittyvät seuraan juhlimaan pikkujouluja.

Kokouskutsu

Esityslista

Katso lisätiedot tapahtumasta!

Jäsenistölle myös nähtäväksi nykyisen hallituksen ja ensi vuoden hallituksenmuodostajaehdokkaan yhdessä laatimat toimintasuunnitelma sekä talousarvio vuodelle 2011.




Jotain hukassa?



Jäikö muutakin kuin vaan muisti juhliin? Kiltahuoneelta (SC102) voi käydä kyseleen lauantaina sitsi- ja jatkopaikalle unohtuneita tavaroita.

Valokuvia onnistumisista ja epäonnistumisista voi myös lähettää osoitteeseen tiia.tirkkonen[ät]tut.fi, ja maininta että saako niitä laittaa nettisivujen kuvagalleriaan.

Vuosijuhlatiimi kiittää juhlijoita loistavista sitseistä!


31.10.2010 - Autek Cup 11.11., ilmottaudu nyt!


Sählyturnaus Autek Cup järjestetään Hyvinvointiviikon torstaina 11.11. klo 16 alkaen Bommarissa. Katso lisätiedot tapahtumasta ja ilmoittaudu heti mukaan maksamalla joukkueen osallistumismaksu kiltahuoneelle!



Autekin 22-vuotissitsit 13.11.




Kiltamme juhlistaa vuosiaan tällä kertaa Moulin Rouge -teemaisilla sitseillä Laulumajalla lauantaina 13.11. klo 18 alkaen. Ilmoittautuminen on auki enää hetken, 5.11. asti, joten varmista paikkasi ilmoittautumalla heti mukaan!



Syysyleiskokous 17.11.2010


Syksyn yleiskokous järjestetään Teekkarisaunalla keskiviikkona 17.11. klo 18 alkaen. Tule paikalle vaikuttamaan ja valitsemaan hallitusta vuodelle 2011! Kokouksen jälkeen humanistit liittyvät seuraan juhlimaan pikkujouluja.

Kokouskutsu

Esityslista


19.10.2010 - Hallituskähmintä 26.10.


Hallituskähmintä on tiistaina 26.10. klo 15.15 salissa S3. Kaikki hallituksessa toimimisesta kiinnostuneet, täällä on ihmisen hyvä olla!




Halloped-haku auki!


Halloped-haku on jälleen käynnissä kaudelle 2011-2013.

Hallinnon opiskelijaedustajahaku eli tuttavallisemmin halloped-haku on jälleen käynnissä! Etsimme yli 80 motivoitunutta opiskelijaedustajaa huolehtimaan opiskelijoiden edunvalvonnasta yliopiston hallintoelimissä seuraavalla kolmivuotiskaudella 2011-2013. Hallopedit toimivat itsenäisinä toimielimen täysvaltaisina jäseninä edustaen laajasti joko koko yliopiston, tiedekunnan tai vaihtoehtoisesti koulutusohjelman kaikkia opiskelijoita.

Haku on auki 29.10 klo 12:00 asti, johon mennessä kirjalliset hakemukset on toimitettava Paulan tiskille ylioppilaskunnan toimistoon.
Tarkempaa tietoa halloped-toiminnasta ja -hausta saat ylioppilaskunnan nettisivuilta, osoitteesta http://www.ttyy.fi/halloped-haku, sekä ylioppilaskunnan kopo-sektorilta ylioppilaskunnan avokonttorista tai osoitteesta kopo@tut.fi


10.10.2010 - Halloped-haku auki!


Halloped-haku on jälleen käynnissä kaudelle 2011-2013.

Hallinnon opiskelijaedustajahaku eli tuttavallisemmin halloped-haku on jälleen käynnissä! Etsimme yli 80 motivoitunutta opiskelijaedustajaa huolehtimaan opiskelijoiden edunvalvonnasta yliopiston hallintoelimissä seuraavalla kolmivuotiskaudella 2011-2013. Hallopedit toimivat itsenäisinä toimielimen täysvaltaisina jäseninä edustaen laajasti joko koko yliopiston, tiedekunnan tai vaihtoehtoisesti koulutusohjelman kaikkia opiskelijoita.

Haku on auki 29.10 klo 12:00 asti, johon mennessä kirjalliset hakemukset on toimitettava Paulan tiskille ylioppilaskunnan toimistoon.
Tarkempaa tietoa halloped-toiminnasta ja -hausta saat ylioppilaskunnan nettisivuilta, osoitteesta http://www.ttyy.fi/halloped-haku, sekä ylioppilaskunnan kopo-sektorilta ylioppilaskunnan avokonttorista tai osoitteesta kopo@tut.fi


27.9.2010 - Demola-projekteja automaatiotekniikan opiskelijoille


Demolan syysprojektien käynnistely on kiivaimmillaan. Syksyn myötä on ensimmäistä kertaa tarjolla myös yhteistyössä Metso Automationin kanssa tehtäviä projektiaihioita (Project 125: Dynamic UI ja Project 126: Personalizing UI). Projektit liittyvät automaatiojärjestelmien käyttöliittymäkehitykseen ja niihin on mahdollista hakeutua jättämällä hakemus osoitteessa www.demola.fi.

Lisätietoja osoitteesta ville.luotonen@hermia.fi


21.9.2010 - Not You Again!? -lipunmyynti!


Pikkujouluristeilyn lipunmyynti Autekkilaisille 27.9. klo 12 Sähkötalon yläaulassa. Lipun voit ostaa itsellesi tai kokonaiselle hyttiporukallesi jos kaikki tiedot (nimet, puhelinnumerot, syntymäajat, sähköpostiosoitteet ja mahdolliset ruokatoiveet) ja rahat ovat mukana.

Risteilylle lähdetään 28.11. klo 16 ja takaisin tullaan maanantaina 29.11. klo 19 jälkeen. Ikäraja on 18 vuotta! Tax-freesta ei saa menomatkalla alkoholia. Pukukoodina tumma puku/siistit vaatteet.

Risteilyn hinnat:
- 24e/hlö 4 hengen C hytissä ja
- 27e/hlö 2 hengen C hytissä.

Voit varata myös illallisbuffetin (sisältää ruokajuomat) 32e, meri-aamiaisen 9,5e tai lounasbuffetin 32e hintaan.

ja maksa matkasi käteisellä!

Varmistathan, että olet maksanut kiltamaksun.

Suosittelemme jo jonottamaan paikalle, liput tullaan tänäkin vuonna viemään käsistä.




HerkkuWiiniFestarit!


Sähkötalon killat järjestävät jälleen syksyn sivistyneimmän tapahtuman, HerkkuWiiniFestarit! Mukaan pääset saapumalla Sähkötalon sisäpihalle tiistaina 28.9. klo 12 jälkeen. Viinejä pääsee maistelemaan ostamalla mukin paikan päältä eurolla!


9.9.2010 - Excuilua ja approilua!


Tänä vuonna Autek täräyttää ja järjestää tuplaexcun Kauppakadun Approon 7.10.. Ensin aamulla starttaa legendaarinen Fuksiexcu (hintaa reissulla 30 euroa), johon sisältyy kaiken oheistoiminnan lisäksi yritysvierailu, ja myöhemmin iltapäivällä lähtee excubussit suoraa kohti Jyväskylän keskustaa (hintaa reissulla 25 euroa).


Lipunmyynti molempiin tapahtumiin on tiistaina 14.9. klo 12 Sähkötalon yläaulassa.




1.9.2010 - Kahvimaksu ja tulevaa ohjelmaa



Hyvät kiltalaiset!

Syyslukukauden kahvimaksut on päätetty ja hinnat ovat seuraavat:
Mustana - 10 e
Maidolla - 15 e




Maanantaina 6.9. järjestetään Autekin ja MIKin Fuksisuunnistus, -vala ja -sauna. Katso lisätiedot tapahtumasta!




Keskiviikkona 8.9. klo 16 on kiltainfo salissa S4. Tule kuulemaan lisää Automaatiotekniikan killasta ja sen hallituksen ja toimareiden toimenkuvista. Täällä myös kootaan fuksien 2010 Haalaritiimi, joten erityisesti fuksien olisi hyvä saapua paikalle kuuntelemaan!


22.7.2010 - Tervetuloa!



Onneksi olkoon Te, jotka olette tulleet hyväksytyiksi Automaatiotekniikan koulutusohjelmaan ja tervetuloa Automaatiotekniikan Kiltaan! Ei ole enää kauan siihen, että kesälomat ja -työt loppuvat ja teekkarielämä alkaa. Ja sekös vasta onkin superhuippumahtavaa! Alussa voi tuntua moni asia uudelta ja oudolta, mutta muista ettet ole yksin, samalta tuntuu myös tulevista opiskelutovereistasi ja kyllä sitä sitten oppii.. Toimintaan kannattaakin jo heti alussa lähteä mukaan, koska siten pääsee parhaiten talon tavoille ja tutustuu uusiin ihmisiin. Nähdään elokuussa!

Ps. Jos tuntuu, ettet millään malta odottaa varsinaista teekkarielämän alkamista, voi esimakua tulevasta saada Autekin kuvagalleriasta (vaatii rekisteröitymisen foorumille).


Kurkkaa tapahtumista myös Ekan viikon ohjelma!


12.5.2010 - Kesätappo


Autek tuo tänäkin vuonna helpotusta jokakesäiseen ystävien ikävöintiin, sillä kesätappo järjestetään jälleen, perinteisesti Vesilahden Lammasniemessä! Ajankohta on 2.-4.7. ja osoite Lammasniementie 70, 37470 Vesilahti.

Ennakkoilmoittautua voi osoitteeseen tiia.tirkkonen[ät]tut.fi ennen tappoa (otsikkokenttään "Kesätappo"). Mukaan on suotavaa ottaa ainakin makuupussi ja -alusta sekä omat murkinat ja pullot. Suuren osallistujamäärän uhatessa, ilmoitamme lähempänä mahdollisesta tarpeesta ottaa mukaan teltta, johon majoittua (jos kaikki eivät mahdu sisälle).


25.4.2010 - Skumppalaseja!


Jee, skumppalasit ovat saapuneet kiltikselle, ja ne on HIENOJA!

Jos olet tilannut, tule noutamaan omasi maksua vastaan (hinta oli siis 3 euroa/kpl). Jos et ehtinyt vielä tilaan, kannattaa silti käydä kiltiksellä kyseleen, sillä niitä saattaa olla muutama ylimääräinen. Nämä lasit ovat Wapun komeimmat ja kestävimmät mukit, joten toimi nopeasti.


14.4.2010 - Junttarit!


Tättärää!

Vuoden odotetuin tapahtuma, Junttisitsit, järjestetään jälleen! Tänä vuonna teemana on Maajussille Morsian.

Lipunmyynti järjestetään TAMPIN paljastuksen jälkeen, tiistaina 20.4. klo 15 Sähkötalon sisäpihalla. Tule lunastamaan omasi 15:llä eurolla!

Lisätietoa:

Autek järjestää jälleen Junttisitsit, tuttavallisemmin Junttarit!

Ai mitä? Maajussille Morsian teemalla sitsaillaan Wapun ajan kuumimmassa ja komeimmassa tapahtumassa.
Millos? Lauantaina 24.4., kuljetus lähtee Obeliskilta klo 16.15 ja kiertää Tupsulan kautta poimimaan Ulkoilmakonsertista kansaa.
Misä ne o? Paikka X, mahtava ja mystinen paikka on se.
Pukukoodi? Juntti!
Miksi? No, miks ei!

LIPUNMYYNTI on Wapun ensimmäisenä päivänä, tiistaina 20.4. klo 15 Sähkötalon sisäpihalla. Liput maksavat 15 euroa (sisältäen kuljetuksen), ja lippuja on suotavaa pitää mukana lipunmyynnistä itse tapahtumaan saakka.

Wappu tulee, tule sinäkin!


3.4.2010 - Kevään yleiskokous


Kevään sääntömääräinen yleiskokous on Konetalon saunalla 14.4. klo 18 alkaen. Tule paikalle vaikuttamaan killan asioihin!

Tästä löydät kokouskutsun.

Jäsenistön nähtäväksi:

Esityslista

Tilinpäätös 2009

Toimintakertomus 2009


31.3.2010 - Fuksitoimarihaku on auki!


Autek hakee yhtä lisätoimaria riveihinsä. Nimittäin fuksitoimaria kuluvalle vuodelle 2010! Onko sinulla sitä, mita tarvitaan pienten fuksipalleroiden paimentamiseen ja opastamiseen? Oletko aina halunnut päästä käsiksi Autekin Leimasimeen, siihen arvostettuun sellaiseen, ja leimailemaan mielin määrin Fuksipasseja? Nyt voi olla juuri sinun mahdollisuutesi tehdä se!

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi osoitteeseen autek ät tut.fi. Lisätietoa tehtävästä voi kysellä nykyisiltä ja entisiltä fuksi-ihmisiltä. Haku on auki toistaiseksi.


10.3.2010 - Light-rankka!


Autek järjestää Light-rankka excursion kohti Vaasaa 25.-26.3..

Lipunmyynti on tiistaina 16.3. klo 12 Sähkötalon yläaulassa.

Tervetuloa mukaan!


24.2.2010 - Laulusitsit ja -sauna

Onko teekkarilaulut vielä outoja? Laulatko mielummin kuin hyvin? Tuliko fuksisitsit taas täyteen tai haluat hieman harjoitusta wapun rientoihin? Onko sitsaaminen vielä outoa tai haluat nähdä hieman vapaamuotoisemmat juhlat, joissa ei tarvitse miettiä mitä laittaa päälleen?

Kaikkiin näihin tuo helpotusta Autekin, Man@gerin ja MIKn laulusitsit keskiviikkona 17.3.! Jatkot ja kaikille avoin Laulusauna järjestetään klo 22.00 alkaen Teekkarisaunalla Bionerin kanssa.


9.2.2010 - HimoSki

Autekin järjestämä HimoSki on täällä taas. Talviliikuntaviikon päätteeksi perjantaina 26.2. lähdetään kohti Himoksen rinteitä.

Hinnaksi muodostuu 30 euroa. Lipunmyynti torstaina 11.2. Sähkötalon yläaulassa klo 12-13, minkä jälkeen paikkoja voi tiedustella Autekin kiltikseltä.


1.2.2010 - Kyykkäkarsinnat


Onnittelut Autekin ja MIKin kyykkäkarsintojen voittajille ja sijoittuneille!

1. DTS (Autek)
2. Molopussit (Autek)
3. Kutkamuumit (MIK)

Ensimmäiseksi sijoittunut joukkue pääsee kisailemaan 13.2. Akateemisen kyykän MM-kilpailuissa. Menestystä heille!


26.1.2010 - Toimihenkilöt vuodelle 2010


Toimihenkilöt 2010 on valittu seuraavasti:

*suhdevastaava: Kristian Perälä
Liikuntavastaava: Tapani Salminen
TEK-toimari (ja KYH): Niko Pyörre
Excutoimari: Aleksi Salo
Fuksitoimari: Eero Airasvirta
Taukin päätoimittaja: Samuli Parkkinen
Taukin toimittaja: Juuso Numminen
Taukin maskotti: Antti Kaunisvirta
ATK-vastaava: Aki Kössilä
Alumniyhdyshenkilö: Kari Marttila
Kiltamestari: Marko Lydén
Namusetä: Sampo Lahtinen

Onnittelut kaikille!


12.1.2010 - Autekin ja MIKin kyykkäkarsinnat!

Tammikuun 28. päivä kello 15 alkaen on jälleen suuren urheilujuhlan tuntua TTY:n takana sijaitsevilla parkkipaikoilla kun Autek ja MIK kisailevat kyykän merkeissä. Tule näyttämään pitkään reenattuja taitojasi tai kokeilemaan uutta lajia ilmoittamalla joukkueesi osoitteeseen lotta.mantere ät tut.fi 13.1. alkaen, sähköpostin aiheeksi "kyykkäkarsinta". Paikkoja on varattu kahdeksalle joukkueelle per kilta, neljä jäsentä per joukkue, ja osallistumismaksu joukkuetta kohden on mitättömät 4 euroa. Maksu suoritetaan MIKin kiltahuoneelle, K3111. Peliin ja sääntöihin voit perehtyä tarkemmin osoitteessa http://www.kyykka.fi/, jos ne eivät ennestään ole tuttuja. Molempien kiltojen parhaalle sekajoukkueelle sekä MIKin parhaalle naisjoukkueelle on varattu paikka Akateemisen kyykän MM-kilpailuihin 13.2., joten ei kun ilmoittautumaan!

Karsintojen jälkipuinnit ja jatkobileet ovat Teekkarisaunalla pelien päätyttyä, noin klo 19 eteenpäin.


21.12.2009 - Toimarihaku vuodelle 2010

Automaatiotekniikan kilta hakee nyt toimihenkilöitä vuodelle 2010. Eli. Oletko hyvä? Tai parempi? Ehkä jopa paras? Toimareita tarvitaan, että homma pysyy näpeissä ja nyt juuri SINULLA on oivallinen tilaisuus hakea mukaan Autekin toimintaan, laittamaan hommasi näppeihin tai näppisi hommiin. Jos olet siis kiinnostunut olemaan mukana ensi vuonna killan toiminnassa, ja mielestäsi sinusta voisi toiminnalle olla jopa hyötyä, sähköpostiosoite autek@tut.fi lähestulkoon huutaa hakemustasi. DO IT!

Vuodelle 2010 haetaan henkilöitä seuraaviin toimiin:

Kiltamestari
(mies-/nais)Emäntä
Liikuntavastaava
Fuksitoimari
Taukin päätoimittaja
Taukin toimittaja
Excutoimari
ATK-vastaava
KV-toimari
Alumniyhdyshenkilö
TEK-kontakti

Jos (ja kun) siis haet johonki toimeen, laita nimesi lisäksi perusteet sille, miksi juuri sinut pitäisi kyseiseen toimeen valita ja miksi olet juuri kyseisestä toimesta kiinnostunut. Näin me tiedämme onko sinusta mihinkään, ja mikäli on, haastattelemme sinua keskiviikkona 13.01.2010.

Hakuaika on 19.12.2009 klo. 00:01 - 11.01.2010 klo. 23:59.
Hakemuksesi lähetät osoitteeseen autek ät tut.fi.
Tekstiviestitse tai huutamalla suoritettuja hakemuksia ei rekisteröidä,
niin kuin ei myöskään hakuajan ulkopuolella sähköpostiin kolahtaneita.


15.12.2009 - Jääkiekkovuoroja Ahvenisjärvellä

Automaatiotekniikan killalle on varattu talveksi 2009-2010 jääkiekkovuoroja Ahvenisjärven kentältä seuraavasti:
Tiistaisin 18-20
Torstaisin 18-20


19.11.2009 - Hallitus vuodelle 2010

Autekin syyskokous meni ja taas vedettiin uudet suunnat ensi vuodelle. Tiukan PJ-kamppailun jälkeen tapahtui seuraavaa:

Puheenjohtaja: Samu Sianoja
Rahastonhoitaja/Vpj: Tero Holopainen
Sihteeri: Sakari Suominen
Yritysvastaava: Tarmo Rouhiainen
Isäntä: Pekka Karhu
Kassanhoitaja: Maiju Heino
Tiedotusvastaava: Tiia Tirkkonen
Opintovastaava: Janne Soili
Fuksivastaava: Joonas Peltomäki

Onnea uudelle hallitukselle!


03.11.2009 - Autekin sääntömääräinen syyskokous 18.11.2009

Killan yleiskokous järjestetään keskiviikkona 18.11. klo 18 alkaen Teekkarisaunalla. Niin kuin on aina tehty.Kokouksessa valitaan
killalle uusi puheenjohtaja ja uusi hallitus. Tämä on siis paikkasi vaikuttaa killan jatkoon antamalla äänesi vähimmän huijarille hakijalle.
EIKÄ TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI!
Fukseille jaetaan pisteitä ja kokouksen jälkeen paikalle saapuu keskustan humanistit aloittelemaan pikkujoulusaunaa.
Saavu siis paikalle mättämään puuroa, juomaan lökiä ja käyttämään valtaasi killan jäsenenä.

Kokouskutsu:
Kokouskutsu

Esityslista:
Esityslista


Laitan toimintasuunnitelman ja talousarvion esille, jotta arvon jäsenistö voi tutustua aineistoon hyvissä ajoin ennen kokousta. Dokumentit löytyvät kiltahuoneen viereiseltä ilmoitustaululta ja sähköisenä alta.
-Tero Holopainen, hallituksenmuodostajaehdokas

Toimintasuunnitelma
Talousarvio


21.10.2009 - Kähmintää!

Luuletko olevasi parempi kuin hallitus tai toimarit? Oletko mielestäsi kova jätkä? Uskotko pystyväsi vetämään puheenjohtajaa turpaan mano i mano?! hä?

Jos vastaus edellisiin oli: "kevyesti!", niin meillä on sinulle asiaa. Tulet olemaan Autekin hallituskähminnöissä tiistaina 27.10. klo 16.15 salissa S2.

Hallitus ja toimihenkilöt kertovat (taas kerran) vähän lisää toimenkuvastaan, ja mitä toimi käytännössä vaatii. Samalla kun imeskelet kahvia ja pullaa kitusiisi voit täyttää hakemuksen killan hallitukseen vuodelle 2010.
Ensi vuoden puheenjohtajaehdokkaat lukevat nämä hakemukset, ja ottavat teihin yhteyttä aikanaan.

Jos siis päteminen ja elitismi kiinnostaa tai uskot pystyväsi pyörittämään kiltaa paremmin kuin nykyinen huijariporukka, niin saavu paikalle myymään itseäsi. FUTURE IS NOW!...tai jtn.


15.10.2009 - 21-vuotissitsit

Niin ne vuodet vaan vierii!

Lauantaina 7.11. tärähtää jälleen kun juhlitaan Automaatiotekniikan killan 21-vuotistaivalta. 21-vuotissitsit järjestetään Hatanpään soutupaviljongilla
(Hatanpäänkatu 6) klo 17:00 alkaen. Illalliskortin hinta on 40e, tai
vaihtoehtoisesti 35e alkoholiton.

Lipunmyynti on maanantaina 19.10. klo 12 Autekin kiltahuoneella. Ilmoittautumisen yhteydessä mainittava erityisruokavaliot, viinitoive, konjakki/likööri.

Dresscode: Tumma puku/juhlapuku/merimiesaiheinen

lisätietoja: niko.pyorre (ät) tut.fi


12.10.2009 - Kimppasitseillä vielä tilaa

Lauantain 17.lokakuuta kovimmat bileet lähestyvät!

Viimeistenkin paikkojen on mentävä, joten ilmoittaudu tiistain aikana osoitteeseen velu.varjoranta(ät)tut.fi, ja ilmoita sinne
- nimesi ja mahdollinen aveccisi
- puna/valkoviini
- konjakki/likööri
- ruokavammat

Kaikilla humanisteilla ei vielä ole aveccia, joten tule ja rokkaa tämä kakka ulos!

pukukoodi: tumma puku / iltapuku
illalliskortti: 20e


3.10.2009 - Kimppasitsit

On kulunut noin vuosi edellisestä kerrasta kun kaupungin kuusi kauneinta ottivat yhteen edellisen kerran. Pöly on laskeutunut, sanomiset on unohdettu ja poliisikin on voideltu hiljaiseksi.

Saavu siis ground zeroon, TTY:n tietotaloon lauantaina 17. lokakuuta kello 18.00, pukeudu tummaan pukuun tai iltapukuun ja ole kiltisti ainakin pääruokaan saakka. Täällä lauletaan kauniisti, juodaan vain ruoan ohessa, katsotaan silmiin ja käyttäydytään kuten herrasmiehet ja -naiset konsanaan.

Kun illan puheet on kuultu ja tanssit tanssittu, on aika siirtyä TKL:n kiiltävällä limusiinillä keskustaan jatkoille (jossa homma sitten viimeistään lähtee lappusista).

Paikalle saapuvat Kopulan, Lexican, Translan, Pirate ry:n, TTO ry:n ja Autekin edustajia. Kullekin osapuolelle on varattu kymmenen paikkaa, joten varaa paikkasi nopeasti jos mielit istumaan.

Ilmoita osallistumisestasi 13.10. klo 23.57 mennessä osoitteeseen velu.varjoranta@tut.fi ja sisällytä viestiisi seuraavat tiedot:
- nimesi ja mahdollinen aveccisi
- edustamasi ainejärjestö
- puna/valkoviini
- konjakki/likööri
- ruokavammat

pukukoodi: tumma puku / iltapuku
illalliskortti: 20e


3.10.2009 - Onko muisti hukassa?

Onko tavaroita hävinnyt Autekin tapahtumiin?

Onko housusi vieläkin A) vaaa****ssa B) Excubussissa vai C) peeeeeeeee...ssä ?

Eikö muisti ole vieläkään palannut Jyväskylästä tai Teekkarisaunalta?

Ei hätää! Löytötavaroita voi kysellä kiltahuoneesta ja muistia voi yrittää terästää pienellä tai keskisuurella vilkaisulla kuvagalleriaan.

PS. Lisää kuvia tapahtumista voi lähettää tiedostusvastaavalle, niin saadaan muidenkin muisti hävöksistä!


17.9.2009 - Ulkomaan excu -info 22.9. klo 16:00 sali K1702

Tuntuuko sinusta, että oman maan rajat alkavat kiristää ja tahtoisitreissuun? Eikö olisikin mahtavaa, jos reissusta saisi irti vähän muutakinkuin ison Visa-laskun ja menetetyn muistin.Meillä on tiedossa juuuri jotain sellaista!

KoRK järjestää yhdessä Autekin kanssa keväällä 2010 ulkomaan excun, joka ei Visaa rasita ja josta jää käteen muutakin kuin black out.

Tätä silmällä pitäen järjestämme infotilaisuuden excusta Tiistaina 22.9.09 klo 16:00 salissa K1702.

Tule kuulemaan millaista excua me olemme miettineet ja kertomaan vaikka omiaajatuksiasi. Infoon saapuminen ei sido sinua mitenkään. Joten, vaikka tili nyt näyttääkin tyhjältä ja epäilet, että jokin tentti on varmaankin samaan
aikaan kuin excu, niin tule silti paikalle. Saatat yllättyä.


09.09.2009 - Fuksivala ja -suunnistus

Fuksivuosi on vain kerran elämässä ja se kannattaa elää täysillä mukana toiminnassa, koska monet tapahtumista ovat ainutkertaisia ja vain fukseille tarkoitettuja. Tämän vuoksi Autekin ja Mikin fuksit vannovat fuksivalansa salaperäisin myyttisin menoin ensi viikon maanantaina 14.9. heti fuksisuunnistuksen jälkeen jossain vaiheessa saunailtaa.


21.07.2009 - Tervetuloa!

Tervetuloa Automaatiotekniikan kiltaan te onnekkaat, jotka olette jostain sattuman oikusta löytäneet tienne Automaatiotekniikan koulutusohjelmaan. Syksyllä teille on luvassa kaikenlaista menoa ja meininkiä, jota ei kannata missata!

Myös kaikki vanhat kähmyt ovat edelleen tervetulleita kiltaan, vaikka teille sitä ei erikseen tarvitse enää sanoa, koska ette kuitenkaan osaa pysyä poissa. Koittakaa siis malttaa vielä nauttia kesän rippeistä, sillä pian se syksy jo koittaa.


07.07.2009 - KESÄTAPPO on jo ovella!

Hurraa, hurraa, hurraa! Kesätappo on jo miltein ovella, joten henkinen ja fyysinen valmistautuminen on suositeltavaa aloittaa pikimiten. Paikkana toimii 10.-12.7 perinteiseen tapaan Vesilahden Lammasniemi. Mukaan kannattaa ainakin ottaa makuualusta sekä makuupussi. Paikan päällä on myös mahdollista majoittua sisätiloihin, mutta suuren osanottajamäärän sattuessa myös telttamajoitusta suositellaan.

Paina tästä mieleesi tarkemmat ajo-ohjeet: http://www.students.tut.fi/~varjoran/kesatappo_kartta.gif

"Ei se kesä nyt ole vielä mennyt. Onhan helteisiin edelleen täydet mahdollisuudet, kun on heinä- ja elokuuta vielä pitkät matkat jäljellä", hymyilee ylimeteorologi Markku Seppänen Ilmatieteen laitokselta.

PS. Omat eväät ja oma(t) pullo(t).


22.05.2009 - Kesätappo!

Kesätappo tulee taas... kesällä. Kaiva siis kalenterisi esiin ja merkkaa siihen päivät 10.-12.7. varatuksi kiltamme yhteiselle kesän tapaamiselle eli Kesätapolle. Paikkana toimii Perinteiseen tapaan Vesilahden Lammasniemi. Tarkemmat ajo-ohjeet ilmestyvät myöhemmin osoitteeseen: http://automaatiotekniikankilta.fi/ . Paikan päälle kannattaa ottaa ainakin makuualusta sekä makuupussi. Paikalla on myös sisätiloissa mahdollista majoittua, mutta suuren osanottajamäärän sattuessa myös telttamajoitusta suositellaan.

PS. Omat eväät ja oma(t) pullo(t).


20.04.2009 - Kuuminta muotia maailmalta

Simo Autekin vaatehuoneelta hei! Kevät tulee kovalla tohinalla ja sen rientoihin onkin syytä hankkia täysin uudet releet. Lisäksi keväällä on mukava näyttää samalta kuin kaikki muutkin, niin siksipä sinun kannattaakin tilata itsellesi killan kautta uusi pikee, uusi pyyhe ja uudet pötköhousut, joihin kaikkiin on brodeerattu tiettyyn sijaintiin killan logo. Pikee ja pötköt ovat mustat, keltaisella brodeerauksella, kun taas pyyhkeen värit ovat päinvastaiset. Ts. hienoja kuin mitkä!

Eli vauhtia, ja eikun laittamaan nimeä tilauslistoihin, jotka löydät killan ilmoitustauluilta - ja näin voit alkaa odottaa tuotteittesi saapumista kuin pakettia ellokselta, kuin rahaa äitiltä tai kuin sitä soittoa jota ei ikinä tule, sillä erotuksella, että uudet vaatteet kuitenkin ennemmin tai myöhemmin tulevat.

Eikä siinä vielä kaikki! Tuotteet eivät tosiaankaan ole hinnalla pilattuja. Yksikköhintaa on n. 16e, joka tarkentuu kun aika on kypsä.


08.04.2009 - Junttareiden lipunmyynti

Töttöröö! Huomio, huomio! Junttisitsit tulee taas!

Varaa itsellesi 15 oravannahkaa ja suuntaa 21.4. klo 14.00 bussi nro. 13 päätepysäkille (S-talon sisäpiha) lunastamaan itsellesi lippu vuoden tyylittömimpiin kekkereihin.


25.03.2009 - Automaatiotekniikan killan sääntömääräinen kevätkokous

Tervetuloa Automaatiotekniikan killan sääntömääräiseen kevätkokoukseen esityslistan osoittamana ajankohtana. Kokouksessa käydään läpi viime vuoden tapahtumat sekä tekstinä että lukuina, ja te päätätte pääseekö viime vuoden hallitus pälkähästä vai saadaanko saunalle kunnon mylly päälle.

Toimintakertomus 2008
Tilinpäätös 2008

Autek/TTY Esityslista
Korkeakoulunkatu 3
33720 TAMPERE 24.03.2009
Autekin sääntömääräinen kevätkokous 2009

Aika: Tiistai 07.04.2009 klo 18.00

Paikka: Konetalon sauna

Asiat:

1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- Esitys: Todetaan läsnäolijat ja myönnetään killan jäsenille läsnäolo- ja puheoikeus. Muille myönnetään läsnäolo-oikeus.
3. Kokouksen järjestäytyminen
- Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri sekä pöytäkirjantarkastajat (2) ja ääntenlaskijat (2).
4. Esityslistan hyväksyminen
- Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
5. Ilmoitusasiat
- Esitys: Kirjataan ilmoitusasiat pöytäkirjaan.
6. Vuoden 2008 toimintakertomus
- Esitys: Hyväksytään vuoden 2008 toimintakertomus.
7. Vuoden 2008 tilikertomus ja tilinpäätös sekä tilintarkastajien lausunto
- Esitys: Hyväksytään vuoden 2008 tilinpäätös.
8. Vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
- Esitys: Myönnetään vastuuvapaus vuoden 2008 hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.
9. Syyskokouksessa 2008 hyväksytyt ponnet
- Esitys: Autekin vuoden 2009 hallitus esittelee päätöksensä ponsiin.
10. Muut esille tulevat asiat
11. Kokouksen päättäminen

Autekin hallituksen puheenjohtaja 2009

__________________________
Velu Varjoranta


22.3.2009 - Humanistisauna

On taas tullut se aika keväästä että Autekin pojilla tulee ikävä keskustan tyttöjä ja mieli tekee taas Teekkarisaunalle testaamaan kisakuntoa Hervantapelissä. Tänä vuonna teemana on Casino, ja tarjolla on jos jonkinmoista (juoma)peliä kimblestä ruletin kautta Hervantapeliin. Jos pelaaminen ja uhkapelit eivät kiinnosta, voit myös juoda ilman pelejä. Jos juominenkaan ei kiinnosta, voit myös humaltua keskustan tyttöjen seurasta, sillä paikalle saapuu jälleen Kopulan, Lexican ja Translan tytöt.

Päivänä tapahtumalle toimii maanantai 6. huhtikuuta, ja ovet aukeavat kello 19.00.

Eli haalarit jalkaan, pyyhe olalle ja put on your po-po-po-po-pokerface!


17.3.2009 - Haalarisitsit!

Haalarisitsit ke 25.3. AS:n kanssa (Automaatio- ja systeemitekniikan kilta Otaniemestä). Tarjolla ruokaa, juomaa, hyvää menoa, sekä ainutlaatuinen tilaisuus tutustua Otaniemen virkaveljiin. Sitsit pidetään alkaen kello 18:00 Ravintola Zipissä.

Hinta: 5e
Pukukoodi: haalarit
Ilmoittautumiset osoitteeseen: juuso.numminen[ät]tut.fi
viimeistään 22.3.
Ilmoitathan myös mahdolliset ruoka-allergiasi. Kiitos.


10.3.2009 - Lähde Siisti-exculle!

Siisti-excu järjestetään keskiviikkona 25.3. Excu on tarkoitettu kolmannen vuoden opiskelijoille ja sitä vanhemmille.

Excun kohteena on Pöyry Industry Oy Pulp & Paper Industry. Vierailu alkaa klo 13 ja kestää muutaman tunnin.

Ilmoittautuminen tapahtuu lähettämällä sähköpostin otsikolla "Siisti-excu" osoitteeseen sini.lauermaa[ät]tut.fi.


4.3.2009 - HimoSkille vielä muutamia lippuja jäljellä!

Vielä on tilaa! Jos olet vielä liputta, mutta himoat rinteisiin, laita hetipian postia osoitteeseen kari.marttila [ät) tut.fi!

In english:
There's still room in the HimoSki, the magnificent skiing trip to the Himos hills. Read more details from here and sign up by sending e-mail to kari.marttila [ät) tut.fi.


03.03.2009 - Laulusauna

Autekin, Skillan ja Tvikin laulusauna pyörähtää käyntiin keskiviikkona 4.3. kello 17:00 kyseisten kiltojen kiltahuoneilta. Tapahtuma alkaa fukseille suunnatulla äänihuulia kutkuttavalla toiminnalla, jossa kierrellään huikeita rasteja lähimaastossa ja päättyy mahdollisuuteen suorittaa laulukoe teekkarisaunalla!
Ohjelmassa on ainakin BumTsiBumia, Singstaria ja muuta todella epäilyttävää toimintaa.

Järjestelmän toimivuuden kannalta olemme tehneet ilmoittautumislistan SKILLAN ILMOITUSTAULULLE ja sinne jokainen 4 hengen (+/- n) ryhmä käy merkkaamansa itsensä sopivaan lähtöaikaan.


21.02.2009 - HimoSki

Autek järjestää yhdessä TUrVoKe:n kanssa laskettelureissu HimoSki:n 6.3, joka kokoaa Tampereen alueen korkeakoulut Himokselle. Laskupäivän päätteksi luvassa megalomaaninen rinnerieha! Luvassa lystiä!

Lunasta siis itsellesi paikka vaivaiseen 26 euroon, sisältäen lipun ja kyydit.
Ilmoittautumiset 3.3. mennessä osoitteeseen kari.marttila@tut.fi. Mukaan mahtuu 150 onnellista skimbaajaa. 26 euron maksu suoritetaan Automaatiotekniikan killan tilille tai kiltaan. Myös välinevuokraus onnistuu killan kautta.


17.02.2009 - Autekin LEGENDAARINEN 24H tulee jälleen!

Autek järjestää 24H:n 25.2 klo 12:00 alkaen. Lorauta kahvit termariin, osta kori energiajuomaa ja suuntaa seuraamaan vuorokauden ajan Scrubseja (Tuho-osasto) Sähkötalon yläaulaan.


09.02.2009 - Autekin ja TKOn kimppabileet

Autek järjestää yhteistyössä Tampereen Kauppaopiskelijat ry:n kanssa jälleen kimppabileet keskustan Cabaretissa torstaina 12.2.
Tällä kertaa teemana on ylilyönnit ja irtosuhteet, eli tuttavallisemmin ystävänpäivä. Pukeudu siis punaiseen ja tule puhdistamaan rännisi MM-kyykkäviikonloppua varten.
Tiedossa on siis kilpailuita, uusia naamoja sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Liput maksavat 4e ovelta, mutta 2e maksavat ennakot voit käydä lunastamassa Autekin kiltahuoneelta. Ovet aukeavat klo 22.00.

P.S. Penkkarit ovat samana päivänä ;)


09.02.2009 - Autekin ja Mikin kyykkäkarsinta

Autek järjestää yhdessä Mikin kanssa viimevuotisen meiningin mukaan kyykkäkarsinnat 9.2.2009 klo 16.00 alkaen takaparkkiksella. Luvassa makkaraa!

Voittajajoukkueelle paikka Akateemisen kyykän MM-kilpailuihin, jotka järjestetään 14.2.2009.

Joukkueet täynnä. Ilmoittautuneet joukkueet, 4e maksun saa suorittaa joko Automaatiotekniikan kiltaan (SC102) tai suoraan killan tilille.

Jälkipelit pelataan Teekkarisaunalla klo 18.00 alkaen.


02.02.2009 - Toimihenkilöt 2009

Kaikki toimihenkilöt vuodelle 2009 on valittu!

Taukin päätoimittaja: Samu Sianoja
Taukin toimittaja: Samuli Parkkinen
Taukin kuvajournalisti: Eero Kuohuva
ATK-semiguru: Jussi Nieminen
Excutoimari: Arto Kangas
Liikuntavastaava: Kari Marttila
Kiltamestari: Pekka Karhu
Alumniyhdyshenkilö: Juuso Jusi
Fuksitoimarit: Petri Qvintus ja Joonas Peltomäki
Emäntä: Juuso Numminen


09.02.2009 - Autekin ja Mikin kyykkäkarsinta

Autek järjestää yhdessä Mikin kanssa viimevuotisen meiningin mukaan kyykkäkarsinnat 9.2.2009 klo 16.00 alkaen takaparkkiksella. Mukaan mahtuu Autekilta 12 4 hengen joukkuetta, joten kerää kööri kasaan ja tule kyykkäämään. Luvassa makkaraa!

Voittajajoukkueelle paikka Akateemisen kyykän MM-kilpailuihin, jotka järjestetään 14.2.2009.

Joukkueet täynnä. Ilmoittautuneet joukkueet, 4e maksun saa suorittaa joko Automaatiotekniikan kiltaan (SC102) tai suoraan killan tilille.

Jälkipelit pelataan Teekkarisaunalla klo 18.00 alkaen.


15.01.2009 - Toimihenkilöt 2009

Uudet toimihenkilöt vuodelle 2009 on valittu!

Taukin päätoimittaja: Samu Sianoja
Taukin toimittaja: Samuli Parkkinen
Taukin kuvajournalisti: Eero Kuohuva
ATK-semiguru: Jussi Nieminen
Excutoimari: Arto Kangas
Liikuntavastaava: Kari Marttila
Kiltamestari: Pekka Karhu
Alumniyhdyshenkilö: Juuso Jusi
Fuksitoimarit: Petri Qvintus ja Joonas Peltomäki


09.01.2009 - Maskottiäänestys!

Kansalaiset,

uurnat ammottavat tyhjyyttään, äänestäjiä kaivataan. Nyt äänestämään ja sassiin. Vielä on aikaa. Muutosta kaivataan, kilta huutaa uutta maskottia itselleen. Jessica Alba on jo last season, nyt voisi esimerkiksi olla Megan Foxin vuoro.

Anna äänesi kuulua! Lähetä esimerkiksi seuraavanlainen viesti:
"1.Megan Fox" osoitteeseen autek-taukki@listmail.tut.fi
(Uusimman Taukin takakannessa on myös muita (huonompia) vaihtoehtoja...)

Uusien tuulien on aika puhaltaa. Äänestä jo tänään. Äänestä!


07.01.2009 - Toimarihaku käynnissä!

Automaatiotekniikan kilta hakee uusia toimijoita uudenkarhean hallituksensa rinnalle vuodelle 2009. Jos siis uskot omaavasti riittävästi kokemusta aktiivina olemisesta, etsit uusia kokemuksia tai et vain luota uuden hallituksen toimintaan vaan haluat tulla pitämään jöötä junioreiden keskuuteen, valuta sielusi surut sähköpaperille ja lähetä se sähköosoitteeseen: autek@tut.fi

Autek hakee riveihinsä muunmuassa näitä nimikkeitä:

Fuksitoimari
Liikuntavastaava
Karkkiemäntä/namusetä
Taukin päätoimittaja
Taukin toimittaja
Taukin valokuvaava toimittaja
Renki/kiltamestari
ATK-vastaava
Excutoimari
Alumniyhdyshenkilö

Toiminimet ovat vain suuntaa-antavia, joten jos keksit paremman ja/tai kuvaavamman nimen, otamme sen huomioon. Myös kokonaan listalta puuttuvia nimikkeitä saa ehdottaa.

Kirjoita viestiisi mihin tehtävään (tai tehtäviin) haet ja myös hiukan itsestäsi: kokemus, mikä motivoi, missä olet hyvä, onko sinulla hakemasi tehtävän suorittamista edistaviä ominaisuuksia, kainalokarvojesi väri ja pikkusiskosi puhelinnumero.

Hakuaika on 19.12.2008 klo 00.01 - 13.01.2009 klo 23.59. Tämän jälkeen lähetetyt viestit nakellaan suoraan roskapostikansioon. Kaikki hakijat (paitsi ne ihan naurettavimmat) kutsutaan haastatteluun kiltahuonelle torstaina 15.01.2009 kello X. Hassut kalsarit ovat eduksi.

Panosta siis hakemukseesi, niin varmistat paikkasi elitistien joukossa.

- tehtävä ja kuvaus itsestäsi -> autek@tut.fi
- 13.01.2009 klo 23.59 mennessä


T: Autekin php-GURU Arttu


17.12.2008 - Kiitos ja Anteeksi

Automaatiotekniikan kilta toivottaa hyvää joulua jäsenistölleen, yhteistyötahoilleen sekä kaikille koskaan keltaisiin sekautuneille!

Killan myynti lopetetaan lomien ajaksi, joten suklaita sun muita opiskelutarvikkeita voi jälleen ostaa uuden hallituksen toimikauden alkaessa vuonna 2009.


04.12.2008 - Haalarisauna ma 8.12.

Tule fuksi kiskomaan uudenkarheat haalarit niskaasi! Keltaiset komistukset jaetaan Teekkarisauna Mörrimöykyllä maanantaina 8.12.2008 klo 18:00 alkaen.

Lisäksi luvassa pitkästä aikaa Autekin omat saunailtamat, sekä pelkoa ja inhoa Tampereella aiheuttava Hervantapeli. Saunalla teille palautetaan varausmaksu haalareista.

Tarjolla myös fuksipisteitä!


23.11.2008 - Autekin jääkiekkovuoro

Ma 13.45-14.45 (8.12.2008 alkaen) @ Hervannan jäähalli.

Halukkaat, jotka omistavat jääkiekkovarusteet voivat ilmoittautua Tuomas Åhlmanille osoitteeseen tuomail ät hotmail.com Vuoroista ei ole tarkoitus tehdä liian vakavaa, vaan kaikki taidoista riippumatta voivat osallistua pientä korvausta vastaan. Vuoron hinnaksi tulee noin 1-2euroa. Lopullinen tarkka hinta tarkentuu kun tiedetään osallistujien määrä. Maalivahdit ovat erityisen tervetulleita (omat varusteet). Ilmoittautumiset mahdollisimman pian sähköpostiosoitteeseen ja lisää infoa voi kysyä ircistä #autek-kiakko. Osallistuaksenne teidän tulee olla automaatiotekniikan killan jäsen.

Kysymykset osoitteeseen tuomail ät hotmail.com


17.11.2008 - RANKAN lipunmyynti


Autekin RANKKAexcun lipunmyynti on jo tämän viikon torstaina.

---

Mitä? Autekin Rankka-XQ
Missä? Ympäri Suomenmaan
Milloin? 10-12.12.2008

Lähde mukaan excuilemaan hyväl... porukalla ja tutustumaan mitä mielenkiintoisimpiin kaupunkeihin, kiinnostaviin yrityksiin ja piristäviin kalvosulkeisiin. Vuosineljänneksen paras reissu suuntautuu Vaasan ja Porin kautta paikkaan X, mikä selviää vain kysymällä, jos silloinkaan.

Lipunmyynti: 20.11. klo 12.00 S-talon yläaulassa (Paikkoja rajoitetusti!)
Hintaa reissulle kertyy 25e/silmäpari

Fukseille pisteitä!


17.11.2008 - Vuoden 2009 hallitus

Automaatiotekniikan killan hallitus vuodelle 2009.

PJ/yritysvastaava: Velu Varjoranta
Rahastonhoitaja/VPJ: Arttu Takala
Excu-vastaava: Sini Lauermaa
Kassanhoitaja: Tero Holopainen
Tiedotusvastaava: Antti Kaunisvirta
Sihteeri: Anna Poikela
Isäntä: Mikko Loimusalo
Opintovastaava: Samu Ketonen
Fuksivastaava: Niko Pyörre


05.11.2008 - Yleiskokous & Pikkujoulusauna

Automaatiotekniikan killan yleiskokous järjestetään tiistaina 11.11. Teekkarisauna Mörrimöykyllä klo 18:00 alkaen. Esityslista löytyy killan ilmoitustaululta sekä osoitteesta http://automaatiotekniikankilta.fi

Kokouksen jälkeen (noin klo 21.00 eteenpäin) paikalle saapuu keskustan tyttöjä ja JOULUPUKKI! Pukin sylkkiin pääsee istumaan ostamalla noin 2 euron arvoisen lahjan pukin säkkiin.

Paikalta löytyy myös RIISIPUUROA! Jos meininki ei muuten nappaa niin mantelia voi metsästellä pitkin iltaa.


27.10.2008 - Autekin vuosijuhlaviikko

tiistai 28.10.
A.B.Y.P.
Autekin juhlavuosiviikolla järjestetään tiistaina 28.10. klo 16 alkaen hämmästyttävät A.B.Y.P -bileet, eli Autekin Bileet Yhdessä Päivässä! Bileet toimivat etkoina Huumassa järjestettävälle Jyri & Jyrvättömien 20-vuotisjuhlajäähyväiskonsertille. Ohjelmassa muun muassa kiltahuoneella Autekin 24min (Nonstop), jonka aiheena on Simpsonien alkutunnareita ja Kevytjunttarit S-talon sisäpihalla. Tule mukaan fiilistelemään muiden auteklaisten kanssa ja hakemaan jo oikeaa tunnelmaa lauantain vuosijuhlia varten!

Jyri & Jyrvättömät 20-vuotisjuhlajäähyväiskonsertti
Jyri ja Jyrvättömät soittaa jäähyväiskonserttinsa yöravintola Huumassa. Showtime n.klo 23:00. Ennakkoliput Autekin kiltahuoneelta hintaan 3e (sis. eteispalvelumaksun).

keskiviikko 29.10.
Historiikin julkistus klo 14:00 Sähkötalon yläaulassa. Tarjolla kahvia ja pullaa, sekä mahdollisuus ostaa historiikki.

lauantai 1.11.
Autekin 20v-vuosijuhlat ravintola Hämeensillassa alkaen kello 16:30.

sunnuntai 2.11.
Vuosijuhlabrunssi klo 12:00 alkaen Teekkarisauna Mörrimöykyllä. Musiikkia & ruokaa. Liput 5e.


27.10.2008 - Yleiskokouksen esityslista

Autek/TTY    Esityslista
Korkeakoulunkatu 3
33720 TAMPERE    22.10.2008


   Autekin sääntömääräinen syyskokous 2008

Aika: Tiistai 11.11.2008 klo 18.00

Paikka: Teekkarisauna Mörrimöykky

Asiat:

1.    Kokouksen avaus
2.    Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3.    Kokouksen järjestäytyminen
4.    Esityslistan hyväksyminen
5.    Ilmoitusasiat
6.    Puheenjohtajan sekä hallituksen valinta vuodelle 2009
7.    Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2009
8.    Jäsenmaksu vuodelle 2009
9.    Kahden tilintarkastajan ja heidän varahenkilöidensä valinta vuodelle 2009
10.    META
11.    Kokouksen päättäminen

Autekin puheenjohtaja 2008

__________________________
Juuso Jusi

20.10.2008 - Reilun kaupan kahvitauko

Huomenna tiistaina on kiltahuoneella reilun kaupan kahvitauko klo 14-15. Tervetuloa maistelemaan reilua kahvia!


09.10.2008 - Autekin 20-vuotisjuhlat

Automaatiotekniikan kilta juhlistaa 20 vuotista taivaltaan järjestämällä vuosijuhlat ravintola Hämeensillassa ( Hämeenkatu 13 ) 1.11.2008 alkaen kello 16:30.

Lipunmyynti alkaa Autekin kiltahuoneella 13.10. kello 12:00. Juhlien hinta on opiskelijoilta 55e ja muilta 60e. Alkoholiton vaihtoehto 50e.

Luvassa suurien juhlien lisäksi monen moista ohjelmaa live musiikista villeihin jatkoihin. Tervetuloa juhlimaan.


29.09.2008 - Pikkujouluristeilyn lipunmyynti 1.10.

Pikkujoulu- eli (Once again in a lifetime)2-1 -risteilyn lipunmyynti tapahtuu Autekin osalta keskiviikkona 1.10. klo 12 Sähkötalon yläaulassa.

Alla hieman tietoa risteilystä.

-4hengen hytti 23e/henkilö
-2hengen hytti 27e/henkilö
-buffetti-illallinen 32e/henkilö
-ikäraja 18v
-tax free on auki molempiin suuntiin mentäessä
-esiintymässä Janne Tulkki & Tulinen Sydän (sitoumuksetta)
-asustus teekkarilakki ja puku/siistit vaatteet

-lähtö Obeliskilta sunnuntaina 30.11. klo 15.30
-Turun satamassa klo 19.00
-laiva lähtee 20.15
-paluu maanantaina 1.12.

(Fukseille pisteitä!)


29.09.2008 - Ylimääräinen yleiskokous

Autek/TTY    Esityslista
Korkeakoulunkatu 3
33720 TAMPERE    26.09.2008


    Autekin ylimääräinen yleiskokous 2008

Aika: Keskiviikko 15.10.2008 klo 18.00

Paikka: Sähkötalon Sali S2

Asiat:

1.    Kokouksen avaus
2.    Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3.    Kokouksen järjestäytyminen
-    Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri sekä 
     pöytäkirjantarkastajat (2) ja ääntenlaskijat (2).
4.    Esityslistan hyväksyminen
-    Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
5.    Ilmoitusasiat
6.    Killan kunniajäsenten nimittäminen
-    Esitys: Automaatiotekniikan killan hallitus esittää viittä 
     henkilöä valittavaksi kunniajäseneksi.
7.    META
8.    Kokouksen päättäminen

Autekin puheenjohtaja 2008

__________________________
Juuso Jusi

19.09.2008 - Päikkärit

Autekin kiltahuoneella järjestetään päikkärit maanantaina 22.09.2008 klo 12:00 alkaen.


05.09.2008 - Autekin Sportstart

Luvassa on leikkimielistä kisailua Ahvenisjärvenpuiston apinaradalla. Tutustu ihmisiin, nauti kisailusta, ja ylitä itsesi. Nopeimmat radan suorittaneet ryhmät (ne muodostetaan paikan päällä) palkitaan.

Tapahtuman ohessa jaetaan informaatiota Autekin ja TTY:n liikunnasta lukuvuoden 2008-09 aikana. Myös kyykkää, pallopelejä ja muuta mukavaa liikkumista on mahdollista harrastaa.

Kokoonnutaan tiistaina 16.9. klo 16:00 Ahvenisjärven tekonurmi-jalkapallokentän viereen, järven puolelle kenttää. Siitä siirrytään pian sitten itse puistoon ja apinaradalle.

Fukseille pisteitä.


11.09.2008 - Autekin Fuksiexcu

Autek järjestää Fuksiexcun Jyväskylään 2.10. torstaina.

Reissulle lähtö tapahtuu aamutuimaan ja huipentuu osallistumisella Kauppakadun approon. Aamupäivän aikana käydään tutustumassa tarkoin valitun yrityksen toimintaan. Tämän jälkeen ohjelmassa pientä perinteistä ajanvietettä a'la Autek ja illalla pärähtää itse appro käyntiin. Paluukuljetus exculta lähtee kohti Tamperetta 03.30 eli Hervantaan saavutaan ennen 06.00. Jatkobilepaikkana toimii Pub Katse.

Mikäli Kauppakadun appro ei sano mitään, tutustu meininkiin:

http://www.kauppakadunappro.com/

HUOM!
Lipunmyynti tapahtuu Sähkötalon yläaulassa maanantaina 15.9 kello 14.00!!!


Hintaa reissulle tulee 22e/naama ja vain yksi lippu/jonottaja. Hinta sisältää kuljetuksen ja exculipun.

Paikkoja on rajoitetusti.


05.08.2008 - Tervetuloa fuksit!

Jesss! Kohta se taas jatkuu. Ah, niin ihana teekkarielämä nimittäin. Kesä on lusittu hikisissä duunipaikoissa, mutta vihdoin koittaa (akateemisen)vapauden aika. Ja te fuksit pääsette myös kohta nauttimaan ensimmäistä kertaa TTY:n ja kiltamme loistavasta meiningistä! Muukin nautiskelu on toki sallittua. Ei muuta kuin täysillä mukaan kaikkeen toimintaan alusta asti, siten se parhaiten suttaantuu. Meillä ei turhia penseillä. Kiltamme hallituksen puolesta haluan toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi rennonletkeään keltaiseen joukkoomme!

t. Jr. Fuksivastaavanne Niko


05.08.2008 - Autekin sivut siirretty

Autekin kotisivut on siirretty osoitteeseen http://automaatiotekniikankilta.fi. Kuva-galleria vaatii nykyisin sisäänkirjautumisen foorumille. Nauttikaa!


21.05.2008 - Autekin kesätappo

Autek järjestää vuotuisen kesätapaamisensa tänä vuonna 4.7. - 6.7. Vesilahden Lammasniemessä. Jos kesäinen elo ilman tuttuja naamoja alkaa ahdistaa, kannattaa napata kesävermettä sekä evästä mukaan ja lähteä nauttimaan kesän ja grillin lämmöstä muiden koheltajien kanssa. Toimintaan kuuluu kaikenmoista pelailua, saunomista, grillailua ja häröilyä. Paikalle voi saapua klo 16:00 eteenpäin.

Ilmoittautumiset etukäteen Heikki Saarelmalle (etu.suku ät tut.fi). Lisätietoja voi kysellä Autekin foorumilta.


22.04.2008 - TEKin kesätyöinfo

Autekin TEK-sivuille on lisätty TEKin ohjeet kesätyöhön. Lue lisää Autekin TEK-sivuilta!


06.04.2008 - Junttareiden lippuja jäljellä muutama!

Kyllä!!! Wuoden kovimmat ja päräyttävimmät bileet tulevat taas. 19.4. ryhmä rämä suuntaa taas kohti paikkaa X. Kyseessä on Autekin järjestämät Junttisitsit, tuttavallisemmin Junttarit. Kylällä kiertävän huhun mukaan samaan aikaan samalla paikalla järjestetään myös RAVIT! Kaikki raveihin liittyvä rekvisiitta siis ehdottomasti mukaan.

Tupsulan ulkoilmakonsertti sattuu samaan ajankohtaan. Tästä ei kuitenkaan tarvitse huolehtia sillä kyytimme koukkaa kätevästi Tupsulan kautta jottei kenelläkään jää konsertti väliin.

Lipunmyynti Autekin kiltahuoneella. Hintaa lipulla on 15 euroa, joka sisältää kyydit ruokaa ja juomaa.

Merkkaa päivä ylös kalenteriisi ja tatuoi pakaraasi. Tämä on koettava!!!

Pukukoodi: Juntti


01.04.2008 - Tilaa kiltapaita!

Tilauslista ja sovituskappaleet killassa. Hinta 10 - 13 eurova tilausmäärästä riippuen.


11.03.2008 - Haalarisitsit AS:n kanssa

Helsingin poijaat ja plotkot on matkailemassa ympäri suomea ja tie johtaa taas Tamphesteriin. Autek järjestää Haalarisitsit Teekkarisaunalla 18.3. ja lippuja voi tulla ostamaan Autekin kiltahuoneelta suolattomaan 5 euron hintaan. Yllättäen luvassa on ruokaa, juomaa ja huonoa seuraa.


05.02.2008 - 24h karpaasit

Seuraavat henkilöt jaksoivat urheasti katsoa Arskaa koko vuorokauden ajan:

Mikko Mäenpää
Ville Kautto
Pate Blomqvist
Lassi Laukkanen
Maija Salonen
Jani Hännikäinen
Mikko Loimusalo

Palkinnoksi tästä istumalihaksia testanneesta ja aivoja puuduttaneesta koitoksesta kyseiset henkilöt saavat proteiinipatukan sekä lipun Autekin kimppabileisiin kauppislaisten ja hoitsujen kanssa. Palkinnot voi noutaa kiltahuoneelta, mutta lipun saa vasta kevväämmällä. Onnittelut voittajille!


21.02.2008 - Kaukalopalloturnaus

Killan kaukalopallojoukkue kaipaa kipeästi lisää pelaajia.
Tiistaina 26.2. on Skillan kaukalopalloturnaus, jossa Autek puolustaa kunniaansa. Ottelut alkavat klo 10 Ahvenisjärven kentällä.

Taitotasolla ei ole väliä. Varusteita ei luistimien lisäksi tarvitse olla. Jos oma maila löytyy niin hyvä vaan, mutta paikanpäältäkin löytynee jokunen maila.

Ilmoittaudu pikaisesti Autekin joukkueeseen:

Panu Kouri
Autek urheiluvastaava
panu.kouri at tut.fi
050 534 8219


17.02.2008 - English website

We have opened up an English section on our website!

For more info click HERE.

Also remember to join the mailing list!


07.02.2008 - Haalarisauna torstaina

Haalarisauna kolkuttelee jo aivan oven takana, joten tyhjennä siis viimeistään nyt kalenterisi torstai-illalta ja saavu silloin teekkarisaunalle klo 18:00 alkaen hakemaan häikäisevän keltaiset haalarisi!!! Luvassa huikeaa menoa kuuluisan Hervantapelin siivittämänä sekä tietenkin parasta mahdollista seuraa. Hakiessasi haalarit saat siis tosiaan 10euron varausmaksun takaisin ja lisäksi fuksivala07-haalarimerkin!

Paikan päällä killan hallitus myös myy killan omia haalarimerkkejä joten ota ihmeessä neula ja lankaa mukaan niin voit jo ommella ensimmäiset merkit tuoreisiin haalareihin. Kivaa. Muista ottaa fuksipassi mukaan niin päivitellään niitä sitten oikein urakalla.

Myös vanhemmat opiskelijat ovat paikalle erittäin tervetulleita!


05.02.2008 - Kyykkäkarsinnan tulokset

Autekin ja MIKin kyykkäkarsinnat ovat onnistuneesti takanapäin. Autekin joukkueista parhaiten menesty joukkue Aivoimmenkalvo, joka palkittiin paikalla MM-kyykkään!

1. Karhukopla (MIK)
2. Aivoimmenkalvo (Autek)
3. Hauenpallisysteemi (Autek)
4. Jevils (Autek)

Kiitos kaikille osallistuneille ja onnea voittajille!


31.01.2008 - HIMO-SKI Vol.2!

Autek järjestää lasketteluretken Himokselle perjantaina 7.3. Lähde mukaan tälle ikimuistoiselle matkalle (naurettavaan) 26 euron hintaan, sisältää bussimatkat ja hissilipun! Retkibussiimme mahtuu 50 innokkainta.

Ilmottaudu heti, sillä viikon kuluttua paikat aukeavat koko TTY:n väelle.
Lähtö on siis 7.3 klo 8:00 Obeliskilta ja paluu samaan paikkaan 19:30. Mäessä vietetään aikaa kahdeksisen tuntia.

Ilmoittamalla pituuden, painon ja kengän koon voit varata itsellesi lisäksi:
-suksi/telemarksetin hintaan 14,50e
-lumilauta/bladesetin hintaan 21,00e

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:

Panu Kouri
Autek urheiluvastaava
panu.kouri ät tut.fi
050 534 8219


21.01.2008 - Haku juhlavuositoimikuntaan

Autek hakee toimijoita juhlavuositoimikuntaan. Toimikunnan tehtävänä on järjestää tapahtumia kiltamme 20. juhlavuoden kunniaksi. Toimikunnan jäsenten tulisi olla valmiita ideoimaan ja järjestämään mahtavia kiltamme ikääntymistä juhlistavia tapahtumia. Hakemukset osoitteeseen anne.rossinen (ät) tut.fi perjantaihin 25.1.2008 mennessä.

Jos et halua toimikuntaan, mutta mielessäsi on ajatuksia juhlavuoden tapahtumista, saa niitäkin lähetellä ylläolevaan osoitteeseen.


15.01.2008 - Autekin 2008 toimihenkilöt

Pitkän harkinnan ja pohdinnan päätteeksi valittiin seuraava kokoonpano.

Taukin päätoimittaja: Jani Ala-Uotila
Taukin toimittaja: Mariina Hallikainen
Taukin toimittaja: Samu Sianoja
ATK-vastaava: Erkka Jouste
Excutoimari: Eero Kuohuva
Urheiluvastaava: Panu Kouri
Emäntä: Anna Poikela
Vuosijuhlatoimari: Anne Rossinen
Fuksitoimari: Niko Pyörre
Kiltamestari: Pekka Laiho

Lisäksi Autekin alumni-yhdyshenkilönä toimii Jouni Lantto, ja TEK-yhdyshenkilönä entiseen malliin Ville Ossi.

Kevätlukukauden kahvimaksuksi päätettiin 5 euroa.


07.01.2008 - Vuoden 2008 toimarihaku


Autekin hallitus etsii toimihenkilöitä vuodelle 2008.

Jos olet halukas osallistumaan aktiivisesti killan toimintaan, lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi osoitteeseen autek[ ät ]tut.fi maanantaihin 14.1. klo 16:00 mennessä. Hakijoiden haastattelut järjestetään tiistaina 15.1. klo 14:00 eteenpäin.

Toimihenkilöitä haetaan ainakin seuraaviin tehtäviin:

-Urheiluvastaava
-Taukin päätoimittaja (kiltalehden päävastaava)
-Taukin toimittaja
-Fuksitoimari (fuksivastaavan apulainen)
-Kiltamestari (isännän apulainen)
-Emäntä
-ATK-vastaava (killan koneiden hallinta, edellyttää linux-osaamista)
-Excursiotoimari (yritysvastaavan apulainen)
-Vuosijuhlatoimari

Sisällytä hakemukseen ainakin nimesi, yhteystietosi, erityisosaamisesi, toivomasi tehtävänkuva ja oman harkinnan mukaan valintaan mielestäsi vaikuttavaa muuta tietoa, kuten älykkyysosamääräsi, peruskoulun päättötodistus, kengännumerosi tai suosikkisi Linnan juhlista.

Lisätietoja voi tiedustella edellä mainitusta sähköpostiosoitteesta tai Autekin foorumilta osoitteesta autek.cc.tut.fi/forum.


18.12.2007 - Bruce Willis bongattu killasta!

Kiltamme sai jälleen uusia kontakteja Hollywoodin supertähtiin, kun silminnähden väsynyt Bruce Willis löydettiin killan sohvalta nukkumasta. Jessica Alban vieressä uinunut toimintasankari ei kuitenkaan viipynyt kauaa, vaan jatkoi matkaansa jo puolen tunnin torkkujen jälkeen. Eräs näppärä kiltalainen onnistui kuitenkin nappaamaan Willisista kuvan ennen miehen poistumista:


14.12.2007 - Myynnin lopetus

Karkin ynnä muun mukavan myynti killassa loppuu tämän vuoden osalta maanantaina 17.12. Lisää nannaa voi taas ostella ensi vuoden puolella.


7.12.2007 - Rankalla vielä tilaa!

Vastoin kaikkia odotuksia Rankka-Excun bussiin mahtuu vielä lisää sukankuluttajia näin lipunmyynnin jälkeenkin. Siispä sinä, jonka nimeä ei vielä listassa ole: astele Autekin kiltahuoneelle, nyi hallituslaista hihasta tahi lahkeesta ja varaa paikkasi vuoden kuumimmalle seuramatkalle maailman ääriin.


4.12.2007 - Rankan lipunmyynti!

Autekin Rankka-Excun lipunmyynti tapahtuu S-talon yläaulassa keskiviikkona 5.12 klo 12:00 alkaen. Viime vuosina lippujono on tunnetusti häirinnyt liikennettä Hallilassa asti, joten kannattaa olla ajoissa paikalla. Mukaan tulee varata 20 euroa käteistä ja mahdollisuuksien mukaan vihreät aamutohvelit.

Itse reissusta löytyy lisätietoja tuosta oikealta Tapahtumat-kohdasta.


21.11.2007 - Hallitus vuodelle 2008

Yleiskokous oli ja meni, ja jälleen saatiin tiukkaakin tiukemman, luovutusvoittoon päätyneen hallituksenmuodostajakamppailun jälkeen valittua killallemme uusi, innosta puhkuva hallitus:

  • Puheenjohtaja: Juuso Jusi
  • Yritysvastaava/vpj: Ilkka Hulkko
  • Sihteeri: Sini Lauermaa
  • Fuksivastaava: Heikki Saarelma
  • Rahastonhoitaja: Velu Varjoranta
  • Kassanhoitaja: Arttu Takala
  • Isäntä: Kristian Perälä
  • Opintovastaava: Timo Turta
  • Tiedotusvastaava: Petri Qvintus
Onnittelut valituille!


5.11.2007 - Siivouspäivä

Killassa hyöriminen on taas saanut tuhatlukuisen villakoiralauman asettumaan sohvien alle. Näitä lähdetään joukolla nitistämään torstaina 8.11. klo 16:00 alkaen. Fukseille näistä karkeloista on luvassa huimasti fuksipisteitä, ja muille puhdas omatunto (ja toki puhdas kiltahuone)!


31.10.2007 - Hallituskähmintää!

Vuodenvaihde lähenee lähes psykedeellistä vauhtia, ja kohta on taasen aika valita uusi uljas hallitus kiltamme peräsimeen. Jos kiltatouhuilu kiinnostaa, ilmaannu Autekin kähmintään torstaina 1.11. Lisätietoa taasen tosta oikealta.


19.10.2007 - Ilmoittaudu Autek-CUPpiin

Vielä on aikaa, kerää kimppu mailanheiluttajia ja ilmoittaudu Autekin legendaariseen, perinteiseen, megalomaaniseen ja muutenkin kivaan salibandyturnaukseen. Lisää tietoja tuolta oikealta.


11.10.2007 - Automaatioseminaari

Automaatiotekniikan kilta järjestää Sähkötalon luentosalissa S4 automaatioalan tulevaisuutta käsittelevän seminaarin keskiviikkona 17.10. klo 10:00 alkaen. Tarkempaa tietoa sivuston Tapahtumat-osiosta.


18.9.2007 - Autekin yrityssivut avattu

Killan sivuille on avattu uusi Yrityssivusto liittyen killan yritysyhteistyöhön.

Yrityssivujen tärkeintä antia on CV-pankki:
Jos olet nyt tai lähitulevaisuudessa vailla diplomi- tai erikoistyöpaikkaa, voit jättää avoimen hakemuksen CV-pankkiin. Hakemus näkyy yhteistyöyrityksissä rekrytoinnista vastaaville henkilöille. CV-pankissa voit myös ilmaista kiinnostuksesi muuta osa-aikaista työtä kohtaan. Hakemusta varten tarvitset toimivan @tut.fi-osoitteen.


11.9.2007 - Halloped-haku avautunut

Halloped-haku on avautunut. Uudet hallopedit toimivat hallintomuutoksen jäljiltä opiskelijoiden edustajina automaatio-, kone-, ja materiaalitekniikan tiedekuntaneuvostossa. Automaatiotekniikan kilta valitsee yhden varsinaisen ja yhden varaedustajan. Hakuaikaa on kaksi viikkoa tästä päivästä (11.9.) alkaen.

Lisätietoa haavista

Hakemus haavissa


Hakemuksen voi palauttaa joko sähköisessä muodossa osoitteeseen
autek [ät] tut.fi (alkuperäistä lomaketta ei tarvitse liittää, vastaavat tiedot kirjoitettuna itse viestiin riittää) tai paperilla Autekin postilaatikkoon taikka hallituslaiselle kiltahuoneelle.

Hakemuksen tulee olla palautettuna 24.9. kello 16.00 mennessä.


2.9.2007 - Uudet sählyvuorot selvillä

Autekin uudet sählyvuorot ovat nyt selvillä. Arvonnassa kävi tuuri, ja vuorot ovat mitä parhaimpina aikoina. Siispä kaikki mailanheiluttajat rohkeasti Bommarin kakkoskentälle tuossa vasemmalla näkyvinä aikoina. Pelailu tapahtuu rennossa hengessä, ja taitotasolla ei ole mitään väliä.


26.8.2007 - Orientaatioviikon tunnelmia galleriassa

Ensimmäiset kuvatukset orientaatioviikon touhuista on nyt ängetty Autekin kuvagalleriaan. Mene ja ihastu. Lisää kuvia voi ja pitää lähettää valmiiksi karsittuna ja muokattuna sähköpostilla Autekin tiedotusvastaavalle.


17.8.2007 - Voiko ihanammin syksyn enää alkaa..

Uusi syksy, uudet fuksit. Kaikille etuaikaista kaamosmasennusta poteville suosittelen vierailua Autekin tunnelmallisessa kuvagalleriassa, joka auttaa muistamaan kuinka tylsä vuodenaika se kesä oikeastaan onkaan. Sivuille taidokkaasti löytäneiden uusien fuksien kannattaa suunnata selaimensa myöskin Autekin foorumille. Sieltä, sekä alati päivittyvästä sivuston tapahtumakalenterista löytää kaikenlaista mielenkiintoista luettavaa ja koettavaa.


15.7.2007 - Kesätapon kuvat galleriassa

Kesätapon sateenkosteita ja liekehtiviä tunnelmia voi nyt käydä nuuhkimassa Autekin kuvagalleriassa. Kuvien ottajana Autekin hovikuvaaja Velu.


1.7.2007 - Hyvää heinäkuuta!

Kaikkien kesäfanien lempikuukausi heinäkuu on jälleen käsillä. Lämpötilat nousevat entistä kärkkäämmin hellelukemiin, sateet jäävät vähäisemmiksi ja innostuneet maanviljelijät pörräävät heinäpelloillaan paketoiden kesän saalista. Kuivuus tyhjentää kaivoja, lämpöaallot haittaavat vanhusten liikkumista ja epäonnekkaimmat raskaan työn raatajat palaavat kolealta kesäkuun lomaltaan parempiosaisten kolleegoiden vasta pakatessa perhettään autoon tulevaa Puuhamaan vierailua varten. Jäätelökioskit ja kesäterassit tahkoavat euroja niukkapukeisten ihmisten viilentäessä kuumuudesta helmeilevää ihoaan. Heinäkuun yksi odotetuimpia asioita on kuitenkin kesätaposta otettujen kuvien ilmaantuminen autekin kuvagalleriaan. Tämä on mahdollista vain, jos Lammasniemeltä kennolle tarttuneet kuvat lähetellään pikapuoliin autekin tiedotusvastaavalle!


22.5.2007 - Mukaan Kesätappoon

Autekin kesätappo järjestetään kesä- heinäkuun vaihteessa Vesilahden Lammasniemessä. Tarkempaa infoa saa tapahtumat-osiosta sekä foorumilta kysymällä. Nyt kuitenkin kaikki kynnelle kykenevät ilmoittautumaan Anne Rossiselle (etu.suku[ät]tut.fi).


14.5.2007 - Automaatioseminaari'07 hakee tekijöitä

Automaatiotekniikan kilta järjestää ensi syksynä Automaatioseminaarin jota järjestämään haetaan nyt innokkaita kilta-aktiiveja myös hallituksen ulkopuolelta. Mikäli sinua kiinnostaa hankkia kokemusta organisoinnista ja kontakteja, joista on takuuvarmasti hyötyä tulevaisuudessa, saavu Autekin kiltahuoneelle torstaina 17.5. klo 15. Mikäli kiinnostus heräsi, mutta et tuolloin paikalle pääse, niin kerro se osoitteeseen tuomas.lankinen [ät] tut.fi.


6.5.2007 - Eläydy wabun tunnelmiin

Meitä kaikkia koskettanut rakas työväenjuhla Wappu on taas juostu läpi. Autekin kuvagalleriaan on pukattu tusinoittain kuvamateriaalia niin märistä kuin kuivistakin ihmisistä. Koe Wabu -07 uudestaan ja piipahda osoitteessa http://autek.cc.tut.fi/galleria/. Sokerina kuvakollaasin pohjalla on Wapun megalomaaninen huipennus, wapunkaatobileet ja niiden spektaakkelimainen show...


23.4.2007 - Junttarikuvat galleriassa

Kaikki uteliaat ja muistikuvia kaipailevat hus galleriaan katselemaan mitä siellä Junttareilla oikeastaan tapahtuikaan. Kuvia voi toki edelleen lähetellä lisää osoitteeseen jussi.v.nieminen [ät] tut.fi, jos sellaisia sattuu muistikorteilta löytymään.


22.4.2007 - Junttareihin enää vuosi!

Tämän vuoden Junttarit on juhlittu, ja syvä humala vaihtunut kepeääkin kepeämpään krapulaan. Jotta muutkin paikallaolleet kuin nakkilaiset tietäisivät mitä on tapahtunut, kannattaa paikanpäältä kennolle tarttuneet kuvat lähettää osoitteeseen jussi.v.nieminen [ ät ] tut.fi.


4.4.2007 - Junttareiden lipunmyynti

Junttarit lähestyvät taas vääjäämättä, kuten viereisestä laskurista voi todeta. Lipunmyynti Wapun ehdottomasti tyylittömimpään tapahtumaan suoritetaan sähkötalon roskakatokselta tiistaina 17.4. klo 12:00. Koko huima elämys kustantaa vain kymmenen rahaa, joten kannattaa merkitä lipunmyynti kalenteriin saman tien.

Lisätietoa itse Junttareista löytyy sivujen tapahtumat-osiosta.


16.3.2007 - Light-Rankan lipunmyynti

Tämän vuoden Light-Rankka suuntautuu Itä-Suomen vaarallisiin maisemiin ja Lappeen Rantaan. Matkaan lähdetään 3.4. ja takaisin tullaan seuraavana päivänä. Lipunmyynti reissulle on maanantaina 26.3. Sähkötalon yläaulassa klo 12:00 alkaen. Hinta on 10 euroa, ja kokemus korvaamaton!

Lisää infoa excun ohjelmasta ja firmoista myöhemmin.


9.3.2007 - Himosreissulla vielä tilaa!

Vielä on mahdollisuus ilmoittautua Autekin huisille laskettelureissulle Himos-vuoriston jylhiin maisemiin. Jos mieli tekee rinteeseen, ilmianna itsesi ja vaikka myös muutama kaverisi Autekin kiltahuoneelle jollekulle hallituslaiselle ennen ensi perjantaita. Matkan hintahan on vaivaiset 35e sisältäen hissiliput ja matkat.


2.3.2007 - Haalarisitsit ja lipunmyynti

Otaniemen sivukonttorin AS:n (Automaatio- ja systeemitekniikan kilta) excursioväki saapuu tiistaina 13.3. ravintola ZIPpiin (Huom, Paikka vaihtunut!) viettämään haalarisitsejä Autekin kanssa klo 18:00 alkaen. Hyvästä ruuasta, juomista ja sekalaisesta seurasta pääsee nauttimaan minimaalisen viiden (5) euron hintaan, joten jos sitseille tekee mieli, nyt on sen aika.

Lipunmyynti tapahtuu Autekin kiltahuoneella maanantaina 5.3. klo 12:00 alkaen. Näin hyville sitseille pääsee harvoin näin hyvään hintaan, joten lippu kannattaa käydä hakemassa pois.


1.3.2007 - 24h onnellisesti ohi

Pesusienet on nyt katseltu, ja Sähkötalon yläaula on palannut normaaliin päiväjärjestykseen. Katselijoita oli paikalla vaihdellen muutamasta sinnikkäästä täysiin sohvallisiin. Sitkeimmät pesusienifanit olivat tällä kertaa Olli Niemi-Pynttäri, Teemu Tuominiemi, Ilari Jääskeläinen ja Janne Harju, jotka kaikki viihtyivät Sähkötalon punaisilla sohvilla käytännössä koko tapahtuman ajan. Kunniamaininnan arvoisia olivat myös koko yön paikalla päivystänyt Kristian "Krippe The Combat Diver" Perälä ja Pesusienen Paavon vain baarireissun ajaksi hylännyt Samu Sianoja.


27.2.2007 - Uutta foorumilla

Foorumin Tapahtumat-osioon on nyt lisätty ketju "Muiden tahojen tapahtumia", jonne ilmestyy muiden kuin Autekin järjestämien tapahtumien mainoksia. Näin säästytään ylimääräisiltä sähköposteilta, ja tieto silti kulkee tapahtumista kiinnostuneille.


23.2.2007 - Tutustu foorumiin!

Autekin foorumin käyttöaste on ollut toistaiseksi melko pieni, ja nyt siitä pyritään ottamaan vähän enemmän irti. Foorumille kannattaakin rekisteröityä, ja siellä kannattaa vierailla aina silloin tällöin tarkastamassa uudet viesti. Foorumin kautta on mm. päässyt vaikuttamaan Autekin 24h:n ohjelmatarjontaan, ja siellä on helppo keskustella vaikkapa tulevista ja menneistä tapahtumista.

Suurin foorumin uudistus on Liikunta-osio, josta saa ajantasaista tietoa killan liikunta-asioista ja -vuoroista. Osiossa on myös äänestysketjut, joissa voi ilmoitella aikomuksensa saapua pelailemaan autekin vuoroille. Tarkoituksena on, että näistä ketjuista on helppo tarkistaa onko vaikkapa sählyvuorolle tulossa muitakin pelaajia. Liikunta-osiolle sopii laittaa myös palautetta ja uusia ideoita killan liikuntatarjonnasta.

Jos et siis ole vielä foorumiin tutustunut, käy ihmeessä vilkaisemassa. Rekisteröityminenkin kannattaa, sillä jatkossa foorumin kautta saatetaan hoitaa esimerkiksi tapahtumailmoittautumisia.


16.2.2007 - Sitsejä järjestelemään!

Autekin ensi syksyn 19-vuotissitsien järjestelyt alkavat jo nyt keväällä. Uusia kokkeja kaivataankin mukaan soppaa sekoittamaan. Jos juhlien organisointi kiinnostaa, lähetä asiasta spostia osoitteeseen autek [ät] tut.fi. Vaivanpalkaksi on luvassa muutakin kuin hyvää mieltä, mutta mikään ei toki voita sitä hienoa tunnetta, kun kuukausia aiemmin aloitettu työ huipentuu onnistuneisiin juhliin, joista puhutaan vielä vuosikymmenien päästä..


11.2.2007 - Laskettelureissun lipunmyynti

Autekin mahtipontisen laskettelureissun lipunmyynti tapahtuu sähkötalon yläaulassa torstaina 15.2. klo 12:00 alkaen. Lipun hinta on 35 euroa, ja se sisältää bussimatkat ja hissilipun. Ole nopea, kaikki halukkaat eivät välttämättä mahdu mukaan.


8.2.2007 - Haalarisaunan kuvat julki

Ovatko muistosi haalarisaunalta sumuiset? Etkö päässyt paikalle, mutta palat halusta tietää mitä teekkarisaunan seinien sisällä tapahtui tuona iltana? Oletko muuten vain utelias? Tyydytä tirkistelynhaluasi ja käy katsomassa haalarisaunalta kennolle tarttuneet otokset autekin kuvagalleriasta.


7.2.2007 - Fuksi, hae haalarisi torstaina!

Haalareiden viimeinen hakuaika on nyt torstaina 8.2. klo 12:00 - 13:00. Jakopaikkana toimii kiltahuoneen viereinen käytävä, ja haalareiden noudon yhteydessä palautetaan kymmenen euron varausmaksu. Jos kyseinen ajankohta on täysi mahdottomuus, saa haalarit myös muuna ajankohtana ottamalla yhteyttä osoitteeseen jussi.v.nieminen [ät] tut.fi. Tällöin varausmaksua ei kuitenkaan saa takaisin. Tämän viikon jälkeen haalarit siirtyvät killan omistukseen.


30.1.2007 - Kiekkoilemaan Autekin porukalla

Pakkasten viimein tultua on Autek alkanut vallata omaa kaistalettaan Hervannan jääkiekkokaukaloista. Innokkaimmista pelaajista muodostuva porukka on jo ottanut tuntumaa jäähän, ja kaipaa lisää pelihaluisia kiekkoilijoita riveihinsä. Pelailu tapahtuu rennossa hengessä ja ainoat tarvittavat varusteet ovat luistimet ja maila.

Tietoa siitä, milloin ja missä pelaillaan, saat helpoiten irc-kanavalta #autek-kiakko (siis huomaa, kiAkko). Jos irkkaaminen ei maistu, voit kommunikoida myös lähettämällä sähköpostia Autekin urheiluvastaavalle osoitteeseen arttu.takala [ä] tut.fi.


16.1.2007 - Kyykkäkarsintojen tulokset

Kyykkäkarsinnat tulivat ja menivät mukavasti pienen lumisateen ja loimuavan nuotion luodessa unenomaista tunnelmaa TTY:n takaparkkiksella. Autekin joukkueet näyttivät korkean tasonsa viskomalla itselleen kolmoisvoiton. Tässä karsintojen kärkikolmikko ja finaalipelien tulokset:

  1. Hauenpallisysteemi
  2. Rollon Tollot
  3. Jevils


Kärkisijoitus ratkesi Hauenpallisysteemin hyväksi tuloksella 50-72, kun taas pronssipelissä Jevils voitti vastassa olleen Karhukoplan tiukan ottelun jälkeen vasta jatkoneljänneksellä loppulukemin 66-70.


11.1.2007 - Uudet toimihenkilöt valittu

Autekin hallitus on ensimmäisessä kokouksessaan valinnut killalle uudet ja uljaat toimihenkilöt. Seuraavat henkilöt valittiin seuraaviin tehtäviin:

  • ATK-guru: Lauri Hakkarainen
  • ATK-toimari: Erkka Jouste
  • Urheiluvastaava: Arttu Takala
  • Taukin päätoimittaja: Ilkka Hulkko
  • Taukin toimittaja: Laura Hokkanen
  • Projekti: Jouni Lantto
  • Fuksitoimari: Heikki Saarelma
  • Kiltamestari: Kristian Perälä
  • Emäntä: Sini Lauermaa
  • Toiminimi Janppa: Jani Ala-Uotila


Onnea kaikille valituille.


10.1.2007 - Halloped haku

Automaatiotekniikan kilta hakee kahta ( 2 ) uutta automaatiotekniikan osaston hallopedia, eli hallinnon opiskelijaedustajaa. Toimikausi kestää vuoden 2007 loppuun asti, jolloin valitaan uudet hallopedit.

Hallopedit edustavat opiskelijoita yliopiston hallinnollisissa elimissä. Tehtävään kuuluu antaa oma näkemys siitä, mitä kursseja automaatiotekniikan opiskelijat joutuvat suorittamaan ja mitä pääaineita he voivat valita. Hallopedin tehtävä on tiedostaa puutteet, joita opetuksessa tai opintorakenteessa on ja ottaa asia esille, sekä taata kaikille opiskelijoille tasapuolinen kohtelu.

Hakijan tulee olla TTY:n tutkinto-opiskelija, sekä ottaa huomioon ettei mahdollinen työsuhde Tampereen teknilliseen yliopiston kanssa estä toimimasta ensisijaisesti opiskelijoiden edunvalvojana.

Nyt sinulla on tilaisuus tarttua tähän vastuulliseen tehtävään, ja ruveta opiskelijoiden äänitorveksi. Älä anna siis teekkaritoveriesi jäädä valtakoneiston jalkoihin, vaan ota kantaan ja vaikuta. Lähetä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen autek[at]tut.fi 25.1. mennessä. Jokainen hakija haastatellaan muutaman päivän sisällä hakuajan umpeutumisen jälkeen.


4.1.2006 - Kyykkäkarsinta lähenee!

Lue lisää täältä.


18.12.2006 - Myynnin lopettaminen

Kirjanpidollisista syistä killan myynti lopetetaan keskiviikkona 20.12. Eli jos haluat jonkin prujun tai karkkihammasta kolottaa, niin suorita ostoksesi tähän mennessä. Myynti jatkuu normaalisti heti ensivuoden alusta.


12.12.2006 - Toimihenkilöitä haetaan

Automaatiotekniikan killan vuoden 2007 hallitus etsii ensi vuodeksi

toimihenkilöitä.

Jos olet halukas osallistumaan aktiivisesti killan toimintaan, lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi osoitteeseen autek-hallitus07[ ät ]listmail.tut.fi keskiviikkoon 10.1. mennessä. Hakijoiden haastattelut järjestetään torstaina 11.1.

Sisällytä hakemukseen ainakin nimesi, yhteystietosi, erityisosaamisesi, toivomasi tehtävänkuva ja oman harkinnan mukaan valintaan mielestäsi vaikuttavaa muuta tietoa, kuten älykkyysosamääräsi, peruskoulun päättötodistus, kengännumerosi tai suosikkisi Linnan juhlista.

Lisätietoja voi tiedustella edellä mainitusta sähköpostiosoitteesta tai Autekin foorumilta osoitteesta autek.cc.tut.fi/forum.


8.12.2006 - Kuvia risteilyltä

Once in a Lifetime -risteily on nyt selvitty. Jälkipelinä voi ihastella KUVAT-osiossa mitä siellä oikein tapahtuikaan. Nauttikaa jos nautitte.

Ja laitetaan samantien myös Rankka-XQ:n tarjontaa esille.


17.10.2006 - Hallitus 2007

Autekin syyskokous meni ja taas vedettiin uudet suunnat ensi vuodelle. Myös uusi hallitus vuodelle 2007 näki päivänvalonsa. Tiukan PJ-kamppailun jälkeen muodostui seuraavanlainen kokoonpano:

Puheenjohtaja Anne Rossinen
Exquvastaava/Vpj Tuomas Lankinen
Sihteeri Juuso Jusi
Isäntä Kalle Sihvo
Rahastonhoitaja Matti Haaponiemi
Kassanhoitaja Velu Varjoranta
Tiedotusvastaava Jussi Nieminen
Opintovastaava Lasse Kankaanpää
Fuksivastaava Kari Marttila

Onnea uudelle hallituksella ja jaksamista työhön.

Lisäksi tilintarkastajiksi valittiin Jarno Haansola ja Janne Kytökari.


30.10.2006 - Merkkiohjesääntö viralliseksi

Autek piti ylimääräisen kokouksen torstaina 19.10. uuden merkkiohjesäännön osalta. Kokous kutsuttiin kokoon laillisesti ja avattiin ajallaan. Uusi merkkiohjesääntö nuijittiin pöytään ilman suurempia vastalauseita ja kokous saatiin hoidettua kunnialla kotiin. Lues ohjesääntö tästä.


30.10.2006 - Pelkoa ja inhoa Jyväskylässä

Fuksit saivat ensimmäisen pintakosketuksen excuilusta ja tulos on nähtävillä Kuvat osiossa. Nauttikaa, tai olkaa nauttimatta. Olkees hyvät...


19.10.2006 - Autekin Sitsilippuja

Autekin 18-vuotissitsiliput tulivat myyntiin ja omasi voit lunastaa kiltahuoneelta torstaihin 26.10. mennessä. Hinta on 30e jäsenille ja 35e muille. Tule mukaan juhlimaan. Lisää tietoa kohdasta tapahtumat.


2.10.2006 - SyssyTaukki ilmestyi!

Uusin Taukki nimeltänsä SyssyTaukki näki päivänvalon. Taukki on saatavilla kiltahuoneelta paperiversiota ja netistä.. no, nettiversiona.

terv. Taukin toimitus.


1.10.2006 - Legendaarinen KoneCup tulee taas!

Tiistaina 17.10. Ahvenisjärven kentillä pelataan jälleen leikkimielinen potkupalloturnaus KoneCup. Nappulakenkiä ja filmausta et tarvitse, tule vain mukaan pitämään hauskaa. Pelit alkavat klo 11 ja voittaja selviää noin klo 17. Jälkipelejä voi pelata illalla esim. teekkarisaunalla.

Ilmoittautuminen KoneCuppiin alkaa KoRK:n kiltahuoneella keskiviikkona 4.10. klo 12:00 ja Autek vastaa kutsuun lähettämällä kentälle Herwannan Ronaldot. Jos mielesi tekee kyykyttää muita kiltoja jumalan käsi tyyliin, niin ilmoittaudu Autekin liikuntavastaavalle Markku Hännikäiselle osoitteeseen etu.suku@tut.fi ribi ribi. Varsinkin maailmanluokan toppareille on tällä hetkellä kova kysyntä.

Kaikki pelaa. Ei vilttiketjuun!


26.9.2006 - Autekin haalarimerkkikisa !!!

Autek julistaa fukseille ja kaikille fuksinmielisille haalarimerkkikisan. Autekin hauskan hauskat merkit ovat viihdyttäneet ihmisiä jo vuosia ja nyt on aika parantaa repertuaaria.

Tehtävä on helppo. Suunnittele merkki ja ja palauta se Autekin kiltahuoneelle. Palautus saa tapahtua missä formaatissa vain. Se voi olla paperille piirretty, netissä esillä, cd:llä tai vaikka tatuoituna pakaraan. Palautuksen viimeinen päivä on sunnuntaina 15.10. Tämän jälkeen palautetuille merkeille nauretaan ja ne jätetään täysin ilman huomiota. Merkin saa suunnitella yksin, kaksin, takaa tai porukalla. Ihan mikä tuntuu parhaalta.

Voittajalle luvassa mainetta, kunniaa ja suurta ihailua. Autekin hallitus ottaa merkkeihin täydet oikeudet ja ne saattavat päästä jopa painoon asti jos taso on tarpeeksi korkea.

Ongelma tilanteissa älä tee mitään, koska ongelmia ei ole. Onnea kilpailuun.


25.9.2006 - Vielä yksi lippu

Autekin pikkujouluristeilylle on vielä yksi (1) paikka myymättä. Tämä on siis tilaisuus juuri sinulle. Hinta 26 euroa ja hintaan kuuluu menevä hyttitoveri, mahtavaa menoa ja ikimuistoinen risteily. Tule lunastamaan paikkasi kiltahuoneelta ennen kuin joku muu ehtii.


21.9.2006 - Pikkujouluristeilylle vielä muutamia paikkoja

Autekin lipunmyynti oli ja meni. Kysyntä oli kovaa ja jäljelle jäi vain kolme lippua 2 hengen hytteihin. Jäljellä olevien lippujen hinta on siis 26 euroa kappale. Lippuja voi kysellä autekin kiltahuoneelta.

Jos muilta killoilta on jäänyt ylimääräisiä lippuja, niin niitä voi käydä tiedustelemassa Paulan tiskiltä keskiviikkona 27.9.


21.9.2006 - Haalarisovituksia

Haalaritiimi on saanut hommat etenemään ja fuksit pääsevät kokeilemaan miltä haalarit tuntuvat ja sovittamaan oman kokonsa.

Sovitukset ovat torstaina 21.9. klo 13-14 ja tiistai 26.9. klo 13-15. Paikka on sähkötalon yläaula.

Jos ajat eivät käy niin rohkeasti kiltahuoneelta kyselemään sovitusta. Haalarin koko pitää olla paperilla viimeistään perjantaina 29.9. tai muuten jää haalari saamatta.

Sovituksen yhteyshenkilöinä toimivat Sini Lauermaa ja Linda Rekosuo jotka tavoittaa osoitteista etu.suku@tut.fi. Jos ajat eivät ole sopivia tai muuten tulee ongelmia niin rohkeasti yhteyttä.

Haalareista otetaan 10 euron panttihinta turhien tilauksien välttämiseksi ja ettei niitä jää laatikkotolkulla kiltahuoneen nurkkiin.


18.9.2006 - Pikkujouluristeilyn lipunmyynti

Once in a Lifetime -risteily Silja Europalla lähenee. Autekin lipunmyynti on torstaina 21.9. kello 12 s-talon yläaulassa. Autekille on varattu 54 paikkaa risteilylle hyttijaolla 12 neljän hengen hyttiä ja 3 kahden hengen hyttiä. Hyttiporukka kannattaa kerätä etukäteen valmiiksi.

Hinnasto:
4 hengen hytti 20 euroa matkustaja.
2 hengen hytti 26 euroa matkustaja.
Jouluaiheinen buffet 26 euroa ruokailija.

Hintaan sisältyy bussikuljetus. Jokaisen lähtijän täytyy kuulua automaatiotekniikan kiltaan ja tultava henkilökohtaisesti lunastamaan lippunsa.

Risteily on K20!!!

Infoa laivasta

Laivalla ( huhujen mukaan ) artistina Markku Aro?


4.8.2006 - Halloped haku

Automaatiotekniikan kilta hakee kahta ( 2 ) uutta automaatiotekniikan osaston hallopedia, eli hallinnon opiskelijaedustajaa. Toimikausi kestää vuoden 2007 loppuun asti, jolloin pidetään uudet hallopedvaalit.

Hallopedit edustavat opiskelijoita yliopiston hallinnollisissa elimissä. Tehtävään kuuluu antaa oma näkemys siitä, mitä kursseja automaatiotekniikan opiskelijat joutuvat suorittamaan ja mitä pääaineita he voivat valita. Hallopedin tehtävä on tiedostaa puutteet, joita opetuksessa tai opintorakenteessa on ja ottaa asia esille, sekä taata kaikille opiskelijoille tasapuolinen kohtelu.

Hakijan tulee olla TTY:n tutkinto-opiskelija, sekä ottaa huomioon ettei mahdollinen työsuhde Tampereen teknilliseen yliopiston kanssa estä toimimasta ensisijaisesti opiskelijoiden edunvalvojana.

Nyt sinulla on tilaisuus tarttua tähän vastuulliseen tehtävään, ja ruveta opiskelijoiden äänitorveksi. Älä anna siis teekkaritoveriesi jäädä valtakoneiston jalkoihin, vaan ota kantaan ja vaikuta. Lähetä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen autek[at]tut.fi syyskuun loppuun mennessä. Jokainen hakija haastatellaan lokakuun alussa.


31.8.2006 - Kiltatarrat

Jos olet tänä vuonna maksanut Autekin kiltamaksun 4.20 euroa, niin saavu kiltahuoneelle ja pyydä opiskelijakorttiisi tämän lukuvuoden tarra. Tarroja antavat kaikki killan hallituksen jäsenet sekä toimarit. Killan sivuilla on myyntivuorolista josta näet milloin myyntihenkilöt ovat varmasti paikalla. Maksun voi myös maksaa samalla kun tarraa tulee hakemaan.


28.8.2006 - Syksyn ensimmäiset kuvat

Syksy on alkanut vauhdikkaasti. Uudet fuksit ovat selvinneet Orientaatioviikon läpi tutorien johdolla ja aito koulu alkaa. Lukuvuoden ensimmäiset kuvat ovat myös saavuttaneet päivänvalon ja niitä voi ihastella Kuvat osiossa. Olkaattes hyvät.


15.8.2006 - Orientaatioviikon ohjelma

MA:

Killan fuksi-info
Tutorryhmien jako, tästä se sitten alkaa. Opiskelijaelämä.

Ekat bileet
Heti ensimmäisenä iltana fuksit pääsevät tutustumaan toisiinsa Ekojen bileiden muodossa.

TI:

Sähkötaloiltamat
Kekkeröintiä muiden s-talon kiltojen kanssa! Kimppakivaa parhaimmilaan!

KE:

Eka sauna!
Ensimmäinen saunailta Teekkarisaunalla! Fuksit oppii sitten olemaan.

To:

Sähkötalon sisäpihabileet
Sähkötalon sisäpihalla on grilli kuumana ja lettuja pannulla. Mikäs siinä on nauttiessa hyvästä kelistä.

Kiltainfo
Kaikki mitä olet ikinä halunnut tietää Automaatiotekniikan killasta - siis siitä mihin juuri Sinunkin tulisi kuulua.

PE:

Kotia... (saa mennä )
Heti rankan orientaatioviikon jälkeen onkin hyvä käydä lataamassa akkuja äidin lihapatojen luona ennen kunnon rypistyksen alkua!

Tai jos jäät Tampereelle, niin Tutorisi saattaa kutsua sinut kiltahuoneelle katsomaan vaikka leffaa maailman suurimmasta ja upeimmasta seinään upotetusta telkkarista!

Tervetuloa mukaan iloiseen keltaiseen joukkoon!


5.7.2006 - Uusi Taukki

Taukin toimitus on luonut taas uuden mestariteoksen. FuksiTaukki esillä nyt myös sivuilla.


15.5.2006 - Wapun kuvia

Wapun ensimmäiset kuvat esillä kuvat osiossa. Jos sinulle on kameraan tarttunut laadukkaita kuvia wapusta ja haluat ne sivuille esiin, niin toimita ne Autekin kiltahuoneelle.

Muista myös



28.4.2006 - Autekin uudet haalarimerkit

Hyvän myyntimenestyksen ja mainetta niittäneiden merkkien innoittamana Autek on tilannut uusia merkkejä. Vanhasta "Ei helppo, mutta varma" merkistä on tullut uusi painos, sekä curling innostuksen myötä on saatu uusi "Määristä pesään" merkki. Merkkejä voi ostaa Autekin kiltahuoneelta edulliseen 2 euron poistohintaan.


27.4.2006 - Uusia kuvia

Rankka Lightin kuvat saapuneet. Käykää katsomass Otaniemen tapahtumat KUVAT osiosta.


26.4.2006 - Uusi Taukki ilmestynyt

Taukin valveutunut toimitus on synnyttänyt uuden perheenjäsenen, WappuTaukin. Lehti on luettavissa Autekin kiltahuoneella ja muissa ennalta melkein määrätyissä paikoissa. Nettijulkaisu saavuttaa pian myös lukijakunnan. Tule ja ihastu.


5.4.2006 - Uusia kuvia

Kansalle leipää ja sirkuskuvia. Humanistisaunan photot ja silmys keskisasteen välitutkinnon tapahtumiin kuvat osiossa. Olkaat hyvät.


26.2.2006 - Fuksiolympialaisten voitto Autekille

Torstaina 16.3. TTY:llä järjestettiin fuksiolympialaiset ja Autekin fuksien joukkue Satuprinsessat tyhjensivät pöydän. Voitto siis tuli ja joukkueen jäsenet saivat palkinnoksi liput fuksisitseille. Onnea pojille. Joukkueeseen kuului seuraavat urheilijat:

  • Velu Varjoranta
  • Henkka Hyppänen
  • Visa Kaivosoja
  • Aapo Puhakka


    26.2.2006 - Uusia kuvia

    Haalarisitsien kuvat ovat saapuneet. Myös 24H kuvat ovat jo hieman aikaa olleet esillä. Olkaat hyvät.


    17.2.2006 - Uudet tutorit valittu

    Autekille on valittu lukuvuodelle 06 - 07 uudet tutorit kaitsemaan tulevia fukseja. Tähän kunniakkaaseen ja haastavaan työhön osallistuu 17 valittua henkilöä. Onnea uusille tutoreille ja jaksamista tuleviin tehtäviin.


    27.2.2006 - 24H selviytyjät

    Taas on yksi 24 tuntinen selvitty. South Park sai suuren yleisösuosion ja tänäkin vuonna muutama henkilö selvisi koko urakan läpi. Onnittelut siis seuraaville henkilöille:

    • Jonas Nyman ( TiTe )
    • Roni Leino ( Mik )
    • Ville Nousiainen ( TiTe )
    • Velu Varjoranta ( Autek )
    • J-P Saukko ( Autek )
    • Joonas Saukkonen ( TiTe )
    • Janne Vuorinen ( Autek )


    Ensi vuonna uudestaan.


    15.2.2006 - Uusia kuvia

    Uutta kuvamateriaalia on syntynyt tänäkin vuonna. MM-kyykän ja TVIK:n isännänvaihto kuvia voi käydä katselemassa kuvat palstalla.


    15.2.2006 - TVIK:n isännät vaihtuneet

    Ystävänpäivän tiimellyksessä vaihtuivat myös TVIK:n isännät. Autekin onneksi pinkkihaalarien miesmaku on säilynyt laadukkaana, ja Autek jatkaa tässä kunniatehtävässä vielä toiselle kaudelle. Komeat uroot, jotka tyttöjä kaitsevat, ovat Jouni Lantto, Tuomas Lankinen, Tuomas Rissanen, Markku Hännikäinen, Matti Haaponiemi sekä Kalle Sihvo.


    15.2.2006 - Tutorhaku

    Nyt haetaan aktiivisia ja innokkaita tutoreita ensi syksynä aloittaville fukseille. Jos koet olevasi kyvykäs henkilö kaitsemaan ja neuvomaan fukseja, täytä tutorhakemus!

    Hakemuksia löytyy kiltahuoneelta ja hakuaika päättyy pe 3.3. klo 16.00. Hakemuksen voi palauttaa killassa olevaan pahvilaatikkoon, tai suoraan opintoneuvoja Riikka Laurilalle.


    14.2.2006 - Siisti-XQ peruttu

    Siisti peruttiin vähäisen osallistumisen takia. XQ:n jo maksaneet voivat noutaa rahansa takaisin kiltahuoneelta.


    9.2.2006 - Haalareita vielä hakematta

    Haalareita 2005 pyörii edelleen killassa ja nyt alkaa olla viimeisiä hetkiä, jolloin niitä voi hakea. Perjantaina 17.2.2006 hakemattomista haalareista tulee killan omaisuutta. Syksyllä perittyä varausmaksua (10e) ei palauteta hakemattomista haalareista. Ongelmatilanteissa ota yhteys tuomas.lankinen[at]tut.fi.


    9.2.2006 - Autekin tatamivuoro muuttunut

    Jatkossa Autekin tatamivuoro on torstaisin klo 12-14. Vaihto tapahtui vuoron aktiivikäyttäjien pyynnöstä. Jos vapaapaini, judo ja muut väännöt kiinnostavat, niin rohkeasti bommarin tatamille kyseisenä aikana.


    7.2.2006 - Kyykän MM-kisajoukkueet

    Autek lähtee kyykän MM-kisoihin 11.2 kisailemaan kahdella joukkueella. Toinen on kyykkäkarsinnassa parhaaksi tullut autekin joukkue nimeltään ennenkin on kyykätty ja joukkueen yhdyshenkilönä toimii Kimmo Laine. Myös autekin hallitus lähtee kisoihin joukkueella Hauki, jossa pelaavat Kari Marttila, Riikka Laurila, Tuomas Lankinen sekä Heikki Saarelma. Kisa-aikatauluissa joukkueet ovat nimillä autek1 ja autek2. Menestystä molemmille joukkueille.


    6.2.2006 - Tapahtumien kuvista

    Uusi lukukausi ja uudet tapahtumat. Jos sinulla on kuvia jostain tapahtumasta missä Autek on ollut mukana ja haluat kuvat esille Autekin nettisivuille, niin lähetä ne, mieluiten pakattuna, heikki.saarelma[at]tut.fi. Kuvista voidaan poistaa osa ennen niiden esillelaittoa ja niiden käyttöoikeudet siirtyvät oletuksena Autekin hallitukselle, ellei lähettäjä toisin halua. Kuvat voi myös toimittaa cd:llä, muistitikulla tai jollain muulla formaatilla Autekin kiltahuoneelle.


    5.2.2006 - Irssiohje päivitetty

    Päivitin irssi ohjetta. Lisäsin enemmän tietoa screenistä. MUISTAKAA AINA SULKEA SCREENINNE KILTAHUONEELLA TAI MUUALLA TIETOTURVASYISTÄ. Muista sulkeminen myös sen vuoksi, etteivät muut pääse screenillenne!


    12.1.2006 - Uusia toimareita

    Ankaran pohdinnan ja kokoustelun jälkeen hallitus sai vihdoin ja viimein päätettyä toimihenkilöt vuodelle 2006. Valinta tapahtui seuraavasti.



    • Fuksitoimari Ville Ossi
    • Emäntä Anne Rossinen
    • SporttiSetä Markku "Setä" Hännikäinen
    • Kiltamestari Elias Fiskaali
    • Taukin päätoimittaja Janne Kytökari
    • Taukin toimittaja Tuomas Rissanen
    • Taukin toimittaja Ilkka Hulkko
    • Tenttiarkiston hoitaja Taru Sammaljärvi
    • Joku(tm) Kalle Sihvo
      (vrt. "joku vois hakea postin..." jne)
    • ATK-vastaava Lauri Hakkarainen

    Hallitus kiittää kaikkia kiinnostuneita ja onnittelee valittuja.


    10.1.2006 - Autek hakee uutta hallopedia

    (Hallinnon opiskelijaedustajaa). Jos homma kiinnostaa ja haluat olla se henkilö, joka ajaa pienen opiskelijan etuja valtakoneiston jaloissa, lähetä vapaamuotoinen hakemus autekin hallitukselle 31.1.2006 mennessä [ autek[at]tut.fi ].


    30.12.2005 - Nyyssiohje

    Meinasi mennä tiukille, mutta sain tehtyä tämän vuoden puolella! Olkaa hyvä, nyyssiohje

    Ohjeistamispäällikkö T. Rissanen


    7.12.2005 - Pikkujouluristeilyn kuvat

    Risteilykuvat ovat saapuneet tänne.


    2.12.2005 - Uusi valokuvagalleria

    Autekin uusi hiano valokuvagalleria on avattu osoitteessa autek.cc.tut.fi/galleria. Menun linkki avaa galleriaan selaimessa uuteen ikkunaan.

    Uutuutena on valokuvien arvostelumahdollisuus, dia-esitys ja entistä monipuolisempi selaus.


    1.12.2005 - Serverin hitaus

    Serverin hitaudet johtuvat uuden kuvagallerian päivittämisestä. Pahoittelemme häiriöitä. Palvelin oli hetken aikaa alhaalla, nelinkertaistimme muistin määrän :)


    23.11.2005 - Valokuva-arkisto korjauksessa

    Ennen suurta valitusta ja kyselyä mm. rankan kuvista, ilmoitan että valokuva-arkistossa on päällä tällä hetkellä pieni muutosten myräkkä. Uusi ja hiano valokuva-arkisto valmistunee ensiviikolla! Malttamista!

    Tuomas


    23.11.2005 - Vuoden 2006 hallitus

    Tiistain 22.11. killan yleiskokous valitsi killalle uuden hallituksen vuodelle 2006!

    Vuoden 2006 hallitus:
    Puheenjohtaja: Jouni Lantto
    Excu-vastaava/vpj: Tomi Kangas
    Sihteeri: Riikka Laurila
    Rahastonhoitaja: Jarno Haansola
    Kassanhoitaja: Matti Haaponiemi
    Opintovastaava: Tuomas Lankinen
    Fuksikapteeni: Leena Rapo
    Tiedotusvastaava: Heikki Saarelma
    Isäntä: Kari Marttila

    Onnea uudelle hallitukselle ja jaksamista työssä!!

    Lisäksi kokouksessa valittiin tilintarkastajat
    Heikki Tapola (varalla Johannes Pulla)
    Petri Vuorenpää (varalla Juha-Pekka Onnela)


    14.11.2005 - Autekin oma foorumi

    Autekin oma foorumi on avattu osoitteessa autek.cc.tut.fi/forum/.

    Foorumin käyttö edellyttää rekisteröitymistä. Vain Palaute osioon voi jättää palautetta anonyymina, ainakin aluksi.

    Toivottavasti foorumille on käyttöä!


    3.11.2005 - Uusia kuvia

    Fuksiexcun ja 17-vuotissitsien kuvat ovat saapuneet. Olkaatten hyvä.


    1.11.2005 - Tenttihakukone toimii taas!

    Tenttihakukoneessa ollut vika on löytynyt ja se on korjattu.


    27.10.2005 - Tamppi-vuoro vaihtui

    Autekin uusi Tamppi-areenan vuoro on maanantaina 13-14. Käytössä on koko sali ja mukana liikkumassa Indecs ja Hiukkanen.


    24.10.2005 - Killan koneisiin Linux

    Killassa oleviin koneisiin on asennettu Ubuntu.

    Koneissa webbiselaimena on Firefox ja ssh:n käyttö onnistuu Päätteen kautta.


    26.9.2005 - Haalaritiimi05

    Sivut on avattu.


    26.9.2005 - Tenttihakukone!

    Tenttihaku on uudistunut! Testaa hakukone osoitteessa http://autek.cc.tut.fi/tentit/
    tR


    25.9.2005 - Herätys-gallup

    Herään yleensä kouluun...
    liian aikaisin (7-9) 62.6%
    aamusta (10-12) 16.8%
    miten niin kouluun.. 9.3%
    wanha opiskelee jo kotona 7.5%
    eipä ole luentoja vasta ku illemmalla 3.7%

    Äänet yhteensä: 107


    20.9.2005 - Edari-vaalit

    Edarivaalit lähenee. Lue virallinen vaalikuulutus

    Ylioppilaskunnan ylintä päätäntävaltaa käyttävä 35-henkinen edustajisto valitaan 2 vuoden toimikaudelle taas tänä syksynä. Vaalikauden 2006-2007 edustajistovaalien vaalipäivät ovat 1.-2.11. ja ennakkoäänestys 24.-26.10.

    Tarkkaile vaalimainoksia keskusvaalilautakunnan virallisilta ilmoitustauluilta.


    12.9.2005 - Ilmoitus-gallup

    Nettisivut 46
    Spostilistat 24
    Nyyssit 5
    Haavi 4
    Ilmoitustaulut 1
    Ai mikä ilmoittelu? 14

    Äänet yhteensä: 94


    4.9.2005 - Lomilta paluu gallup

    Koulu alkaa.. Miltä tuntuu?
    Vihdoinkin! 25.7%
    Mieluummin sitä luennolla istuu kuin selkäänsä ottaa 40.0%
    Tulis jo kesä... 34.3%
    Ääniä annettiin 105 kappaletta


    31.8.2005 - Toimarihaku

    Oletko kiinnostunut kiltatoiminnasta ja olet valmis käyttämään hiukan omaa aikaasi yhteisen hyvän vuoksi? Autek hakee uusia toimijoita! Jos Sinulla on hallussa esimerkiksi PhotoShop/html/PHP tai UNIX-serverin ylläpito, tämä voi tilaisuus juuri sinulle! Jos nämä eivät kuulosta sinulle tutulta, ei se haittaa, Sinullekin voi löytyä hommaa killasta!

    Kysymykset ja vapaamuotoiset hakemukset voi lähettää osoitteeseen autek@tut.fi perjantaihin 9.9. mennessä.


    28.8.2005 - Bile-gallup

    22.8. The Ekat bileet. 3.6%
    23.8. Eka saunailta. 12.5%
    24.8. Kiertoajelu + rundi. 33.9%
    Kaikki viikon bileet. 13.4%
    Työpaikan kahvitauolla oli tosi kova meno. 14.3%
    Korkattiin Dr. Pepperit, kun saatiin koodi valmiiks. 7.1%
    ATK-luokassa oli koko viikon lämmin tunnelma. 0.9%
    Jopas pistit vaikean. 2.7%
    En kommentoi. Kuhan halusin osallistua gallupiin. 11.6%
    Ääniä yhteensä: 112

    Tiukalla loppukirillä kiertoajelu vie viikon parhaimman bileen tittelin!


    24.8.2005 - Fuksit-05 spostilista

    Syksyn 2005 Fuksi!

    Haluatko pysyä ajantasalla siitä mitä on menossa ympärilläsi? Liity Autekin fuksien Fuksit-05 sähköpostilistalle! Listalle voit liittyä täällä. Listalle ilmoitellaan tulevista tapahtumista tietoa sekä myös opintoneuvoja saattaa joskus kertoilla tärkeitä opintoon liittyviä asioita!

    Sähköpostilista on ns. moderoitu lista, eli spämmiä ei ole tulossa.


    21.8.2005 - Loma-gallup

    Töissä: 51,9%
    Lomaa: 16,5%
    Molempia: 31,6%
    Ja ääniä annettiin yhteensä 79 kappaletta.


    17.8.2005 - Galluppia!

    Viimein löysin hyvän ja ilmaisen galluppi koodin jota pystyi vielä muokkaamaan. Galluppi vaihtelee noin viikoin välein, riippuen miten tulee hyviä kysymyksiä. Jos mielessäni on kysymys joka soveltuisi noin viikon mittaiseen galluppii, laita palautetta.
    tR


    14.8.2005 - Kuvia

    Kuvaosio edistyy. Sain jo viimeisetkin vanhojen sivujen kuvat laitettua uudelle pohjalle. Joissain uusissa pohjissa on vika, jonka vuoksi taustagrafiikka ei toimi.. Minun moka, koitan korjata asian piakkoin..
    tR


    13.7.2005 - Taukin uudet sivut

    Päivittelin Taukin sivut totaalisen uuteen kuosiin. Vilase sivuja täällä.
    tR


    10.7.2005 - FUKSI-TAUKKI!!

    Lue uusin Taukki täältä!

    6.7.2005 - Serveripäivityksiä

    Autekin serverillä on tapahtunut isohko ohjelmistopäivitys. Jos jokin tähän mennessä toiminut toiminto on lopettanut toimintansa, oikea tapa toimia on toimittaa postia autekin hallitukselle autek(a)tut.fi.


    24.5.2005 - Ruokalistat

    Ruokalistoja voi nyt katsella myös täältä. Linkki löytyy myös etusivulta logon alta.

    tR


    15.5.2005 - Irssiohje ja kuvia!

    Tekasin irssiohjeen.
    Jos jotain mielestänne uupuu tai ohjeessa on muuten vikaa, laita palautetta lomakkeen kautta.
    Laitoin sivuille myös lukuvuoden 2002-2003 kuvat.
    tR


    20.4.2005 - KoulutusTaukki ilmestyi

    Uusi KimbleTaukki on ilmestynyt!! Lehti on luettavissa kiltahuoneella ja myös netissä!


    13.4.2005 - Bomsählysarjan voitto kotiin!

    Bommarin sählysarja!

    Bom-sählysarja on päättynyt ja voiton vei...

    AUTEK!!

    Kiitokset kaikille mukana olleille!!


  • ABB      Wärtsilä
    Admin